Olimme Itä-Suomessa mökkeilemässä juhannuksena. Seurueeseen kuului meidän porukkamme lisäksi miehen veli, tämän avovaimo ja heidän shäfer-labbis -seropinsa Lotta.

Kaikki meni kaikin puolin hienosti. Varmaan koska Lotta näytti esimerkkiä, Onnikin pysyi hienosti pihalla vaikka tien toisella puolella olikin hevosia. Kun kävimme katsomassa heppoja, Onni ei tiennyt miten päin olla, pelätäkö vai tehdä tuttavuutta. Siinä se siiten hyppelehti edes takas osaamatta tehdä päätöstä. Kun yritin sitä rauhoitella, sillä se oli ihan vauhkona, se ei kuullut mitään, hevoset olivat kaapanneet hetkeksi koko aivokapasiteetin. Lopulta katsoimme parhaaksi lähteä omalle pihalle.

Myöhemmin kun hevoset pärskyivät, Onni alkoi haukkua "minä olen iso ja kauhea koira, ei tänne kannata tulla" -haukkua, joka kuulostaa aika surkealta eikä varmasti vakuuta kovinkaan monia. Varsinkaan kun poloisen niskakarvat ovat kauhusta pystyssä. Seurueemme huumori loppui siinä vaiheessa, kun tuo haukku alkoi kuulua jo kuudelta aamulla.

Koirien ruokailu oli ainut asia, joka aiheutti kränää koko mökkireissumme aikana. Kun Onni sai luun, se piilotti sen, eikä sitä sen koommin nähty. Kun oma herkku oli odottamassa parempaa hetkeä, pystyi Onni keskittymään Lotan luuhun. Lottahan ei tämmöista peliä hyväksynyt ja ärähti muutaman kerran. Onni piti sitä provosointina, veti herneen nenään ja alkoi rähistä. Tällaisesta tilanteesta sattui muutama variaatio, mikä pisti meidät miettimään hieman tilannetta, jossa ruokaa/herkkuja antaa.

Ruoka/herkut annetaan:

  1. aina ulkona jos sisällä on vähänkään ahdasta (hyvä vaihtoehto, ainakin meidän koiruutemme ollessa kyseessä, on olla antamatta ollenkaan herkkuja)
  2. tarpeeksi etäälle toisistaan
  3. sille koiralle ensin, jonka johtajuutta halutaan vahvistaa (ts. ei Onnille)

Kaikki kärhämät näet sattuivat pihalle pystytetyssä huviteltassa niin että Onni oli saanut ruokansa ensin ja lähtenyt katsomaan toisen saamisia omat syötyään. Onnilla on sellainen vika rähinöissä, että sille jää tilanne päälle. Vielä kun se jo istuu jonkun sylissä, ja toinen koira on etäällä ja unohtanut koko asian se vielä ärisee ja tahtoisi kimppuun.

Haluan viedä tämän tapauksen luonnetesteihin, kunhan se täyttää 2 v. En tiedä voiko tuollaista ominaisuutta yrittää opettaa siltä pois?

Kävimme myös uimassa Heinävedellä, ja koska järvi oli melko iso, olivat sen laineetkin hieman korkeampia kuin oman pienen lätäkkömme lähes rasvatyyni pinta. Monta kertaa meinasi paniikki iskeä, kun pientä päätä ei meinannut löytää aaltojen välistä.

Huvittava tapaus oli myös se, kun Onni sai käsittelyynsä ison, kahdeksan (?) litran lähdevesipullon. Korkissa oli kantamista helpottamassa pieni lenkki, jonka Onni keksi ottaa suuhunsa. Koska pullo oli niin iso, sen piti pitää päätä oikein ylhäällä, ettei se olisi kompastunut siihen. Sittenkin etujalat osuivat pulloon jatkuvasti ja meteli oli sen mukainen. Siinä se sitten laukkasi uuden lelunsa kanssa pihaa edes takaisin ja piti älämölöä. Kyllä mahtoi olla kivaa.