Mä olen ihan intopiukeena meidän uudesta agilityohjaajasta. Sillä on itsellä kaksi russelia! Niiden kanssa se harrastaa ja on kuulemma itse oppinut kaiken kantapään kautta. Luulisi, että sillä kokemuksella osais jo vetää sellaisia treenejä, että mekin pärjätään ja olis kivaa. Eka kerta ainakin vaikutti lupaavalta. Huomasi kyllä, että viime vuoden treeneistäkin on jäänyt joku muistijälki pieneen päähän, sillä putki meni heti putkeen. Hehheh. Ja saatiin kotiläksyäkin, eli luvan pyytämisestä pois oppimista. Laitetaan namia lattialle lautaselle tms. ja vasta kun koira lakkaa pyytämästä lupaa ottaa se ja katsoo vaan namia, annetaan lupa ottaa. Saas nähä miten onnistuu, kun ollaan tähän mennessä opetettu just päinvastoin.

Treeneissä oli yksi seisoja-uros, josta Onni ei tykännyt yhtään, vaikkei koiraa tuntenutkaan eikä ollut sen kanssa ollut missään tekemisissä. Mitä nyt seisottiin lähekkäin (5m välein). Mutta sille piti rähjätä aina tilaisuuden tullen. Outoa. Pitää tulevaisuudessa pyrkiä mahdollisimman kauas ko. koirasta niin kuulee, mitä se vetäjä puhuu...

Kastraation vaikutuksista on pitänyt kertoa jo jonkin aikaa. Edelleen Onni merkkailee ja nuuhkii maata, mutta ei enää nuole pissoja, mikä on sekin jo edistystä. Viimeinenkin tikki lähti lopulta pienen avustavan nykäisyn saattelemana kuukausi leikkauksen jälkeen ja haava on ihan parantunut. Kivespussit ovat kutistuneet ihan pieniksi, ja moni onkin luullut Onnia tytöksi kun on katsonut sitä takaapäin. Ruoka maistuu hyvin, mutta lihomista ei ole huomattu, tosin tänään ja eilen ei kelvannut ruoka (tarjottiin kolme kertaa samaa annosta, joka nyt täytyy heittää roskiin) illalla täytyy tarjota jotain muuta, ettei paasto venähdä liian pitkäksi. Kiinnostus ihmisiin on palannut, se sama, josta pentuaikoina pyrittiin pois. Eli kun joku menee ohi, pitäisi päästä moikkaamaan (tietenkin hyppimällä vasten), kun auto hidastaa lähellä, pitäisi mennä kattomaan kuka tulee, bussipysäkeillä seisovat ihmiset pitäisi moikata... Onneksi osaan lukea Onnia sen verran hyvin, että näen mitä sillä on mielessä ja olemme säästyneet toistaiseksi pesulalaskuilta. Koiriinkin suhtaudutaan vieläkin samalla tavalla, eli kaukanakin olevaa koiraa, joka on tulossa kohti, pitäisi jäädä odottamaan.

Pitää vielä hehkuttaa meidän uutta asuinaluetta, kun siellä on niin ihanat ulkoilumahdollisuudet. On puistoa, peltoa, jokea, metsää, pururataa, kenttää, ihan vieressä! Nyt on vaihtoehtoja joista valita ja yhdistellä itselle sopiva pituus ja maisemat. Toista kuin ennen, jolloin vaihtoehtoina oli kääntyäkö joelta oikealle vai vasemmalle. Se kun ei ole kivaa, että joutuu tienviertä kulkemaan ja varomaan koko ajan autoja ja muita vempeleitä. Vielä ei olla uskallettu päästää Onnia irti, mutta kohta voisi sitäkin alkaa varovasti taas kokeilemaan. Vaikuttaisi myös siltä, että täällä ei ole ihan niin paljon (siis on, mutta vähemmän) pieniä metsän eläimiä kuin edellisessä paikassa, joten ehkä niitäkään ei tarvitse tähyillä kaula ihan yhtä pitkänä. Oravia täältä kyllä löytyy paljon, mutta ne onneksi vipeltävät puissa ja ovat siksi melko "vaarattomia".