Nyt kun taivaalta on tullut sellasia valkosia juttuja, jotka muistuttaa tosi paljon sitä valkosta juttua, jota mun oravaan on tungettu sisään (oon tutkinu), ja sen jälkeen sellasta inhaa märkää juttua, samanlaista kun pesulla ollessa, ja on ollu ihan pihkuran kylmä, meijän lenkkipolut on ollu aikamoista luistinrataa. Yks päivä meitä vastaan käveli puiston polulla kaks tyttöä, joilla oli sellaset hassut valkoset kengät jalassa, joissa oli veitset pohjissa. Ei näyttänyt olevan käveleminen hirveen helppoo, mutta onneks ne veitset autto niitä vähän siinä liikkumisessa.

Tässä yritän kuitenkin kertoo, melko rönsyilevästi tosin, että emäntä meni ja kaivoi jostain lipaston (sen jonka kulmaa mä oon vähän uudelleenmuotoillu) syövereistä semmoset ihme remmihärvelit kengänpohjiinsa. Niillä kun se kulkee, kuuluu "klak, klak, klak". Isäntä sano, että sitten kun se tollasia keski-ikäsysteemejä tarttee, niin voivat laittaa sen saman tien hautaan. Emäntä kuitenkin puolusti härveleitään sanomalla, että niitä käyttämällä sen ei tarvii pelätä kaatuvansa koko ajan ja voi rauhassa lenkkeillä (lenkkeilyllä se siis tarkottaa kävelemistä, ettei kelleen tuu väärää kuvaa). Mä olin isännän kanssa samoilla linjoilla, munkin mielestä ne oli ihan sikanolot, kaikki ainakin kuulee ellei näe mitä sillä on jalassa.

Päätin siis tehdä asialle jotain. Yhtenä päivänä ne lähti taas jonnekin, niinkuin ne melkein joka aamu lähtee. Eivät osanneet yhtään aavistaa, mitä mä olin ajatellu sen päivän ohjelmaksi. Mulla oli koko päivä aikaa kiskoa toinen niistä noloista kengistä kenkätelineestä ja pureskella strategisesti tärkein remmi poikki. Ja piti tietty olla tarkkana, että puri sen poikki just siitä kohtaa mistä se on kiinnitetty toiseen remmiin, ettei niitä voi millään liittää enää yhteen. Onnistuin aika hyvin ja olin tosi tehokas, ei siinä menny kauaakaan kun oli löytänyt oikeen kohdan. Isäntä myhäili itsekseen kun oli nähny mun askartelun tuloksen, mutta emäntä on vähän yksinkertasempi eikä ymmärtäny mun hienovarasta vihjettä, että mua hävettää kulkee sen kanssa kun siitä kuuluu "klak, klak, klak". Se kävi hakemassa kaapista semmosen pienen mustan hippuniteen tai jonkun, ja kursi ne remmit kokoon ja lähti taas klaklaklattelemaan ulos. Onneks sentään Onnin kanssa. Se on niin nolo jätkä muutenkin, ettei se tajuu katu-uskottavuudesta mitään vaikka onkin muka niin kova äijä.

Seuraavana päivänä mulla oli taas tekemistä. Tällä kertaa en ees jaksanu ottaa sitä kenkää pois telineestä, kävin vaan nipsasemassa sen hippuniteen poikki. Mutta ei. Se haki taas uuden hippuniteen kaapista ja kursi sen kauheuden jälleen kokoon. Tällä kertaa se ei onnistunu enää niin hyvin, ja se härpäke levisi lopullisesti kesken lenkin. Hahhaa! Sitten siitä ei enää kuulunu kuin "klak, ---, klak" mikä oli jo vähän siedettävämpää, muttei ihan vielä riittäny. Päätin viedä homman päätökseen tuhoomalla vielä toisenkin seuraavana päivänä ja päästämällä systeemit kärsimyksistään. Nyt lenkeillä vallitsee taas ihana rauha. Lukuunottamatta tietty niitä kiljahduksia joita toi emäntä nyt päästelee sillon tällön ja huitoo (vähän turhan huomiotaherättävästi). On tossa vielä vähän työtä... mutta mulla on aikaa.