1985079.jpg

Onskumonsteri on nyt sitten saanut lisää ikää mittariin, äijä on nykyään kolmevuotias! Synttäreitä juhlittiin railakkaasti käymällä rokotuspiikillä. Ilo puolestaan onnitteli sankaria antamalla tälle hammasta. Pahemmilta haavereilta säästyttiin, pieni naarmu tuli rintaan ja silmän alle. Ilossa ei ollut jälkeäkään. Syynä tottakai luu. Iltalenkillä hukkasin vielä lelun, mutta löysin sen jälleen aamulenkillä. Ei ehkä niitä onnistuneimpia syntymäpäiviä.

Lueskelin tuota (nykyään palasina olevaa) Bones would rain from the sky -kirjaa ja siinä kerrottiin, että riippuu koiran asemasta kuinka kauas se voi jättää luun tms. ilman että se menettää oikeutensa siihen. Pieni pentu menettää oikeutensa luuhun heti kun se putoaa suusta, vanha ja korkeavaltainen koira taas voi jättää luun lojumaan ja omistaa sen olemalla vain samassa huoneessa. Vain vilkaisu luun havittelijaa kohti, ja tämä tulee toisiin aatoksiin. Vaikuttaa siltä, että Ilon ja Onnin käsitykset omasta asemastaan ovat ristiriidassa. Ilo nimittäin jättää luun jonnekin lojumaan ja lähtee haahuilemaan omiaan lähistölle. Onni hetken tilannetta seurattuaan tulee siihen tulokseen, että voi siirtyä apajille. Kun Ilo huomaa tämän, se syöksyy jostain Onnin selän takaa ja nappaa luun juuri nenän alta. Saattaapa näykkäistä vauhdissa vielä poskestakin. Jos luu on tarpeeksi herkullinen, syntyy rähinä, yleensä Onni vain väistää. Joskus olen huomannut tilanteen kehittymisen ja kieltänyt Iloa menemästä enää luulle kun on sen kerran jättänyt. Pitää kiinnittää vähän enemmän huomiota tähän. Kirjahyllyssä on valmiina Mine! -kirja, joka käsittelee juurikin tätä aihetta. Täytyy lukea se heti seuraavaksi.

Meillä oli Ilon kanssa nyt sitten ensimmäiset agitreenit. Heti ensimmäiseksi otettiin aitoja niin että rimat makasivat maassa. En tiedä miten olin siinä onnistunut, mutta se oli päässyt jotenkin unohtumaan, että kyseessä on aika pirun nopea rotu. Siinähän sai sitten oikein juosta. Ja kädet olivat tietty ihan missä sattuu ilmeisesti. Koko aivokapasiteetti menee siihen, että saa Ilon pysymään kiinnostuneena itsestä ja yhteisestä tekemisestä. Nenä vetää pikkulikkaa kokoajan muualle.

Lähdin myös ahnehtimaan keppien kanssa enkä palkannut tarpeeksi usein. Seurauksena Ilo jaksoi lähes loppuun, kunnes totesi "syö itte juustos, mä lähen vetään" ja kaarsi nenä maassa muualle. Viesti meni perille ja seuraavalla kerralla sai enemmän namia.

Mies ja Onni puolestaan treenasivat sitten sunnuntaina Nurmijärvellä hallissa. Eka kerta oli kuulemma ollut aika kiihdyttävä, kolmisentoista koiraa pienessä hallissa ja kaikki haluaisivat heti treenaamaan. Arvaa saattaa, että hallissa oli raikunut. Treenit ovat muutenkin vähän raskaat, sillä ne ovat vasta iltakahdeksasta kymmeneen.

Ainiin, Mari! Paita on tässä vaiheessa, enää hihat puuttuvat.
1985204.jpg

Enää tarvitsee suostutella Ilo luopumaan siitä
1985212.jpg