Olen miettinyt jo jonkin aikaa sellaisen sivun lisäämistä tänne, jossa olisi Ennen/jälkeen kuvia Onnin leluista. Lisäksi lisätietoina voisi olla ennen ja jälkeen kuvien välillä on kulunut aika (puoli tuntia=älä osta/kaksi kuukautta=kannattaa harkita). Ikävä kyllä tämä idea tosiaan tuli mieleeni vasta äskettäin kun aloin katsella Onnin "sairaalakuntoisia" ystäviä sillä silmällä. Ennen-kuvaa en siis saa enää sivulle kuin kursimalla palaset leikkaa-liimaa -tekniikalla taas yhteen. Taidan luoda gallerian näistä Onnin epäonnisista ystävistä ja yrittää muistaa ottaa kuvia uusista leluista ennen kuin ne revitään kappaleiksi. Olkoon vaikka "Testattu ja todettu"-palsta.

Eilen oltiin taas agilityssä. "Tossa on noi kaksi aitaa, niitä voitte kokeilla, ja sitten tossa on toi putki, sitä voitte kokeilla ihan lyhyenä." Aitoja. Taas. Mielessä vielä kuva Onnista istumassa selkä aitoihin päin katsomassa muita koiria suorittamassa rataa. Kävi oikeastaan melkein sääliksi. Tällä kertaa grillatun broilerin rintafileen voimalla innostus oli kuitenkin lähes täydellinen:) Pääsimme lopuksi kokeilemaan sarjaestettäkin ja se vetosi Onniin vauhdikkuudellaan kiitettävästi. Emme tehneet montaa toistoa yhteen menoon vaan katselimme yhdessä kateellisina kuinka "isot koirat" saivat tehdä kaikkia kivoja esteitä siinä vieressä. Broiskua riitti vielä kotimatkallekin ja Onni kirjaimellisesti kuolasi sen perään. Tätä tietoa pitää muistaa käyttää hyväksi.

Lisäksi totesin, että agility-ohjaaminen on ehkä parasta jättää miehelle, jonka kanssa Onni tuntui toimivan paremmin. Miehelle äänenkäyttö on luontevampaa ja rohkeus riittää riskinottoon (ts. Onnin päästämiseen irti radalla) ja kokeilemaan miten ohjaus oikeasti toimii ilman narua kaulassa. Edistystä tapahtui hurjasti, olin oikein positiivisesti yllättynyt. Saisipa vetäjänkin vielä vakuuttuneeksi Onnin potentiaalista.

Matkalla kävellen kotiin pidin naksuttimen koko ajan hollilla siltä varalta, että Onni ottaisi kontaktia vapaaehtoisesti. Aluksi sain odottaa sormi liipasimella kauan, mutta loppumatkasta (matkaa n. 5 km) idea alkoi jo olla jotenkuten selvillä ja kontaktia alkoi jo herua paremmin. Kärsivälisyyttä tämmöinen odottelu kuitenkin vaatii. Sitä kun haluaisi yrittää selittää toiselle, että "jos sä katot mua silmiin niin sä saat hyvää, tajuuksä? Ei sun tartte muuta kuin kattoa!" Mutta ei. Henkilökohtainen oivallus on sittenkin toimivampi (ja hitaampi) kuin väkisin päähän tahkottu. Sillä aikaa iloitsemme kaikista pienistä edistysaskelista. Nyt vaan Sittariin ostamaan kaikki alennuksessa olevat broiskupaketit pakkaseen!

Ostin perjantaina myös Eva Bodfäldtin kirjan "Tottelevainen koira, kontaktikoulutus" (Gummerrus 2006), joka vaikuttaa nopeasti pläräämällä ja ensimmäiset kappaleet lukeneena erittäin hyvältä. Kun vielä pääsisi tästä ajatusmallista "Niin niin, joo joo, niin siinä toisessakin kirjassa luki" ja oikeasti lukisi ja miettisi mitä lukee. Muuten kirjaa saa lukea liian monta kertaa ennen kuin asia on oikeasti luettu ja ymmärretty. Sehän tässä vaikeaa taitaa ollakin, ohjeiden soveltaminen omaan tilanteeseen.