Nettipimento on ohi, ja vieroitusoireetkin alkavat jo helpottaa. Muuttoloma (jota joku negatiivinen mieli kutsuisi työttömänä oloksi) loppui eilen ja olen taas työpöydän ääressä. Ihan hyvä, että pystyin olemaan vapaalla, koska töiden päälle kamojen roudaaminen olisi ollut liikaa.

Onni sinnitteli mukana, yhden viikonlopun se oli vanhempieni mukana isovanhempieni luona, mutta muuten emme saaneet sitä pidempiaikaiseen hoitoon. Tämä olikin sitten hieman huonompi juttu. Onnin vatsa oli ihan sekaisin reilun viikon aina niin, että sen laukaisi jokin stressaava tekijä. Stressaava tekijä saattoi olla automatka etupenkillä kahden kämpän välillä. Tavarat kun kolisivat takana oli matka todella pelottava ja jos olimme kahdestaan autossa (Onni ja minä) Onni yritti keplotella itsensä syliini, jonne se jossain vaiheessa aina sitten pääsikin kun jouduin nostamaan käsivarttani niin paljon, että se pääsi livahtamaan alta. Onneksi se matka tosiaan oli noin kolmisen kilsaa. Oli aivan kauheaa katseltavaa kun toinen pelkäsi niin, mutta olimme sitä mieltä, että oli kuitenkin parempi että Onni kulki mukana kuin olisi jäänyt vieraaseen asuntoon tai puolityhjään kotiin yksin. Vanhempieni mukana meneminen kyläänkään ei toiminut, vaan vatsa tuntui vanhempieni kauhuksi olevan vieläkin enemmän sekaisin siellä.

Mutta heti kun automatkat loppuivat, tilanne parani ja Onni oli oma itsensä taas. Vieläkään se ei haluaisi tulla autoon, mutta pienellä suostuttelulla se on siihen myöntynyt. Täytyy nyt kiinnittää huomiota siihen, että positiivisia kokemuksia autossa olisi saatava lisää.

Noh, nyt on sitten tavrat ainakin suunnilleen paikoillaan ja Onni saa revitellä uudella aidatulla takapihalla. Vielä kun saisi ruohon kasvamaan niin ei tarvitsisi huolehtia multaisista tassunjäljistä olohuoneen matolla.