Täällä sitä taas ollaan. Sorvin ääressä. En alkujärkytykseltä pystynyt edes blogia päivittämään. Nytkin silmissä hiertää tonni unihiekkaa, mutta hetki on vielä kituutettava.

Viime viikon perjantain vietimme retkeen Helsingin Tervasaareen. Saarethan ovat yleensä veden ääressä, joten tiesihän sen miten Onnin keskittymiskyvyn käy kun jotain märkää saadaan näköpiiriin.

Koira-aitauksen biitsilläkin voitiin viettää vain hetki, ettei jätkä ehtinyt juopotella meressä liikaa. Ilo chillaili ihan rauhassa.

olin ottanut koirille vähän evästä (kanan kivipiiraa ja kuivattua naudanmahaa) jota oli sitten mukava natustaa nurtsilla.

Kotimatkalla poikkesimme Kaisaniemenpuistoon vetämään tsufet ja sämpylät ja annoimme Ilon ottaa vähän Zetaa. Oli mimmi aika naatti jo tuossa vaiheessa.

Väsymyksen huomasi myös pinnan kiristymisenä leikeissä ja mukana olleesta vinkulelusta tulikin sitten vähän kähinää koirien kesken. Minä toimin sitten sijaiskärsijänä kun menin (tyhmä ei ole vieläkään oppinut) työntämään käsivarteni väliin vaikka tilanne olisi varmaan mennyt ohi pelkällä äänen korotuksella. Tuloksena mustelma.

Tässä vielä tunnelmia "assalta" ennen kotimatkaa.

Ilolta on alkanut vaihtua hampaat! Viimeksi kun vilkaisin suuta, neljän etuhampaan paikalla oli aukko tai pilkisti vähän valkoista hampaan kärkeä. Harvahammas, harvahammas....

Ja menin sitten ilmoittautumaan tässä väsymyksen sumuisessa mielentilassa ja täyttä ymmärrystä vailla Ilon Terri-Eri -näyttelyyn. Ikä riittää juuri ja juuri pentuluokkaan. Oikeastaan ei pitäisi paljon kuulutella tätä täällä, jotta mahdollisimman moni oli täysin ulalla siitä kenelle nauraa kehässä... Mutta pentuluokassa kaikki ovat pentuja, vanhimmat ainoastaan vajaa pari kuukautta iäkkäämpiä. Ei kai meidän kehäkäyttäytyminen voi hirveästi kanssakilpailijoista poiketa? Eihän?