Onni vietti koko viikonlopun siis mökillä vanhempieni kanssa. Oli kuulemma uinut vaikka kuinka ja suostui tulemaan pois vedestä vasta kun yleisö lähti pois rannasta. Hölmön näköisesti (isäni oli kuvannut tapauksen videokameralla) se kuljetti veden pinnalla kelluvia kaisloja "kyydissään" eli työnsi niitä edellään. En tiedä keräsikö se niitä tahallaan, mutta siltä se näytti mutkitellessaan kaislikon seassa ja saaliin ollessa useita pitkiä kaisloja!

Harkitsemme kovasti uimaliivien hankkimista, sillä mitä siinä enää pystyy tekemään kun toinen alkaa painua väsyneenä pinnan alle? Liivit eivät tietääkseni haittaa liikkumista tai paina häiritsevästi. Lisäksi räikeänkeltainen väri näkyisi aallokon seasta paremmin kuin pieni valkoinen pää. Vene oli kuitenkin kuulemma ollut lähtövalmiina koko ajan.

Kyitäkin oli mökillä ollut, Onni tietenkin ollut ensimmäisenä niitä kaivamassa esiin. Yksi saatiin tapettua, mutta toinen ehti karkuun. Olemme yrittäneet pelästyttää pikkuista, niin että se oppisi pelkäämään käärmeitä. Se on kuitenkin luonteeltaan niin kova, että toistoja täytyy tehdä useita ennen kun jotain jälkeä sinne pääkoppaan alkaa tulla. Osasi Onni jo vähän suhtautua varauksella, mutta uteliaisuus voitti yleensä, eikä kyytä voinut olla ihan pikkasen kurkkaamatta.

Siellä kun tuo juoksee pitkin maita ja mantuja niin, että hyvä kun tassu ehtii välillä maasta vähän potkaista lisää vauhtia, ei ole mikään ihme jos joskus sattuu vahinko. Täytyy vain toivoa, että kyykään ei ehdi reagoida ajoissa jos Onni sen päälle joskus astuu.

Vaikka olin mielestäni ohjeistanut, että luita ei kannata antaa ulkona, oli äitini kuitenkin antanut onnille puruluun. Ulko-ovi oli auki, ja koira ja luu hävisivät ulos kuin valkoinen salama. Vaikka äitini näki, minne Onni luun piilotti, ei hän meinannut sitä löytää. Oli kuulemma haudattu niin taitavasti mättäiden alle ja jäljetkin siivottu niin hyvin, että meinasi tämäkin luu jäädä löytämättä. Loppuajan se kököttikin sitten kaapin päällä.

Myös kaikki muut herkut yritettiin piilottaa. Kun tämä kävi ilmi, kaikki hyvä korjattiin pois eikä lisää enää tippunut.

Ruokahalu oli poissa Onnilta koko viikonlopun. Se ei ollut syönyt oikeastaan mitään (ei herkkuja, ei omaa ruokaansa, näin minulle kerrottiin. Sitä ei kerrottu kuinka paljon sille syötettiin ihmisten ruokaa..), mikä johtui ilmeisesti siitä, että pikkuinen ikävöi meitä. Vaikka meno oli kova niinkuin aina, eikä mitään muita ikävän merkkejä ollut, ruokahalu oli poissa. Siitä pystyisi päättelemään, että jokin koiran sielunelämää varjostaa, sillä vähän juostuaan Onnin ruokahalu herää heti. Kotiin päästyään se alkoikin heti maleksia ruokapaikkansa lähistöllä kun otin sen kipon esiin ja söikin kunnon annoksen nappuloita.

Loppuilta menikin sitten nukkuessa univelkaa pois.