Minusta on aina ollut jännää olla ulkona kun luonto osoittaa voimiaan. Kerrankin oltiin kaverin kanssa ulkona pulkkamäessä ja pulkka lensi vaakatasossa perässä kun sitä veti mäkeä ylös. Kunhan varusteet ovat kunnossa, ulkona olo voi olla todella hauskaa.

Olin siis koirien kanssa äsken lenkillä. Ajattelin pukea koirat niin, että vaakasuoraan tuleva vesisade haittaisi koiria mahdollisimman vähän. Molemmille on jo tilattu takit, mutta toimitusaika on valitettavan pitkä. Jouduin siis hieman soveltamaan.

Onnin puin sen vanhaan manttelimalliseesn sadetakkiin. Sen kiinnitys tapahtuu edestä rinnan päältä tarranauhalla ja vaikka olen jo kerran vaihtanut nauhan paikkaa, takki ei vieläkään oikein toimi. Joka kerta kun Onni taivuttaa etutassunsa pitkälle eteen tarranauha aukeaa ja puolikkaat lepattavat puolessa sääressä. Kohta takki kääntyy vielä ympäri vatsapuolelle ellei sitä korjaa. Ajattelin, että takki pysyisi kiinni tällä kertaa tahdon voimalla. Parisataa metriä edettyämme olin valmis ripustamaan takin puunoksaan ja hakemaan sen sieltä kotimatkalla. Tai sitten unohtavani sen sinne lopullisesti. Kituutimme kuitenkin eteenpäin ja parinsadan metrin välein harkitsin tilannetta uudelleen.

Ilo puolestaan ei omista vielä ainuttakaan vaatekappaletta. Suutarin lapsella ei todellakaan ole kenkiä. Päätin kokeilla kerrospukeutumista, ja laitoin neidin päälle ensin Onnin Little monster -paidan ja sen päälle vielä villapaidan. Ajattelin, että vaikka päälimmäinen paita kastuu, alimmainen sentään pysyisi kuivana.

Ilo on kehittänyt hauskan leikin, ja etenee ulkona tähän tapaan lätäköstä toiseen. Terrierimäisellä innokkuudella tosin.


Villapaita kuitenkin imee (näköjään) vettä kuin sieni ja iloiset vesileikit johtivat siihen, että paita alkoi painaa ja kohta vatsaosa roikkui katutasossa. Kun tytsy otti yhdenkin sivuttaisen askeleen tassu livahti hihasta ja käveleminen jatkui paidan sisällä. Ihmettelin miksi neiti jäi jälkeen ja kun käännyin katsomaan olin tikahtua. Toinen etutassu linkutti paidan sisällä ja toinen oli tullut kaula-aukosta ulos. Onni yritti samalla näyttää mahdollisimman coolilta lepattavassa sadetakissaan joka oli hieman kallellaan. Korjasin Ilon asua vielä pari kertaa, kunnes luovutin ja kannoin sen itse kotiin. Painoi aikalailla. Onni joutui kituuttamaan kotiovelle asti.

Oma vedenpitävä takki oli falskannut lähes jokaisesta saumasta, jotka on oikein teipattu pitämään vesi ulkopuolella. Ja vettä hylkivät housuni olivat unohtaneet hylkimisen kokonaan ja keksineet, että imeminen on paljon kivempaa.

On se kivaa olla ulkona kun varusteet on kunnossa. Ja näköjään muutenkin.