Päätettiin lähteä tänään ulkoilemaan jonnekin vähän kauemmaksi uusiin maastoihin. Sipoossa sijaitseva koirametsä on ollut jo kauan tutustumislistalla, joten päätimme suunnata sinne. Ihan mukavan oloinen paikka, paikoin tosin aika kurainen, kuten olettaa saattaa. Se oli kyllä älytöntä että alue rajautui Porvoon moottoritiehen joka oli aidattu riista-aidalla. Mutta sen alla oli n. 20 cm:n rako! Mitä järkeä laittaa aitaan pienempisilmäistä aitaa jos altakin pääsee? Päätimme ottaa tiehen hieman etäisyyttä tämän huomattuamme.

Onni pysyi mukana erittäin hyvin eikä lähtenyt haahuilemaan kovinkaan kauas. Ei vaikka vierestä meni koiria. Ei koska miehellä oli kädessään jatkuvasti keppi. Se vei voiton kaikista muista. Olimme hetken parkkipaikan vieressä olevalla aukealla ja Onni ei sielläkään halunnut leikkiä muiden koirien kanssa. Se vain etsi itselleen kepin ja murisi aina kun joku tuli liian lähelle ja oli muka havittelemassa armasta keppiä. Jossain vaiheessa Onni varasti yhdeltä nuoremmalta koiralta tämänkin kepin ja vartioi kahta! Päätimme jatkaa samoilua metsässä kun kaveri ei ollut sosiaalisella päällä. Ihan kiva että pysyy meidän mukana, mutta keppihulluus on toisinaan aika rasittavaa. Tässä vähän tämän päivän kuvasatoa.

Kamerassa on vaikka kuinka monta kuvaa, jossa Onni seisoo täsmälleen samassa asennossa. Eli tässä.

Tai tässä.

Tai tässä...

Tausta vaan vaihtuu...

"Jouduin" eilen lähtemään aikaisemmin töistä hakemaan passia poliisiasemalta ja kotiin päästyäni lähdimme Onnin kanssa nauttimaan kauniista säästä koirapuistoon. Ajattelin, että koska ulkona on kuva tuuli, voin laittaa Onnille takin päälle. Lämpötilahan taisi olla melkein kymmenen astetta plussan puolella, mutta kun takki on ostettu niin sitä käytetään. Ehkä lihakset eivät tykkäisi niin huonoa puistossa kirmailemisesta kun lämpenevät paremmin matkalla. Olipas oikein kuningasidea. Puisto oli aivan märkä ja niin oli takkikin pian. Ja kurainen. Se painoikin tuplasti.

Koirapuistoon tuli juuri meidän lähtiessä 5 kk Jackrussell-uros Olavi ja päätimme mennä vielä takaisin, kun kemiat tuntuivat pelaavan. Olavi oli yhtä korkea kuin Onni! Taisin rikkoa jotain sanomatonta sääntöä koiramaailmassa ja ihmettelin sen takaliikkeitä omistajalleen. Ne olivat todella lyhkäiset. Mutta hauska ja iloinen tapaus "Olkku" oli:) Totteli aina kun kutsuin Onnia luokse, toisin kuin herra itse. Takki meni heti pesuun kun pääsimme kotiin, samoin minun housuni, joita eivät olisi säärystimetkään pelastaneet tällä kertaa. En ole vielä käynyt vaihtamassa niitä.