Tänään opin, että autoillakin on tunteet ja nekin voivat loukkaantua. Menin nimittäin männäviikolla valittamaan, että meidän rellumme alkaa tuntua vähän kulahtaneelta pikkuvikoineen. Rakkineppa otti siitä nokkiinsa ja näytti meille pikkuviat matkalla Somerolle ryhmänäyttelyyn.

Kun poistuimme Turun motarilta, tajusin, että autosta lähtee aavistuksen enemmän ääntä kuin normaalisti sellaisissa nopeuksissa. Jatkoin kuitenkin urheasti posket punaisena eteenpäin. 26 km ennen Someroa ääni yhtäkkiä voimistui kymmenisen desibeliä lisää, niin että tärykalvot olivat vaarassa haljeta. Auto tienviereen ja diagnoosi varmistui: Pakoputki poikki. Loistavaa. Soitto Tomille ja Anjalle, molemmat neuvoivat vain jatkamaan matkaa kun ei muutakaan voinut. Auto piti suhteellisen vähän ääntä kun vauhti oli mahdollisimman tasainen, mutta reitti ei miedän tarvetta tuntenut. Oli ylä- ja alamäkeä ja tiukkoja kurveja sekä oikealle että vasemmalle. Radiolla ei tehnyt mitään. Jouduttiin Iltsin kanssa kuuntelemaan melua yhteensä kolme tuntia. Mutta sain auton kotiin asti vaikka monta kertaa mietin, että jätän sen tasan siihen ja liftataan loppumatka.

Mutta se siitä, saatiin me sentään vaivanpalkkaa. Koiria kaikenkaikkiaan 18, narttuja 7. Iltsi siis luokkansa (kaksi koiraa) eka ja narttujen toka, mistä varaserti. Huomasin, että Lasse oli jo ehtinyt laittaa kuviakin tapahtumasta.

Harri Lehkonen oli Ilosta tätä mieltä:

"Hyvänkokoinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori narttu. Hyvä pää, hyvä etuosa ja ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Niukat takakulmaukset. Oikeat mittasuhteet rungossa. Terveet liikkeet. Esiintyy reippaasti."

Saatiin ihan ruusukekin.

1241277013_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huhhuh, olipahan reissu mutta tuli tehtyä...