Tässä taas jälkikäteen Ilon helmikuun vikan päivän rata. Oli tosi pitkä: kepit-hyppy-hyppy-putki-kepit-putki-hyppy-hyppy-putki-kepit. En ottanut suuriakaan paineita, ja sanoinkin, että kyllä se menee ainakin pätkissä ja palkkasin aina vaikeiden kohtien (keppien) jälkeen. Vauhti ei vieläkään päätä huimaa, koska epävarmuus taitaa vaivata edelleen, mutta treenimäärään nähden meni todella hienosti. Valkkukin kehui kovasti, sillä hän oli valmentajista se, joka vähiten oli sen kannalla, että meidät kannattaisi ottaa ryhmään mukaan. Ilo oli hänen mielestään ihan liian nuori. Saatiin näyttää, että kyllä mekin osataan ja tehtiin ihan samaa rataa kuin kaikki muutkin.

Kovasti mä yritän olla painostamatta, mutta tuntuu, että Ilo on tosi herkkä radalla ja alkaa nuuskia ja vältellä hyvin vähästä. Ihan kuin pelkästään se, että käsken Ilon istumaan ja odottamaan, olisi jo liikaa. Teen sen usein kyllä kumartumalla likan yläpuolelle, ehkä se on sitten liian uhkaavaa. Ei tytsy leikikkään millään vaikka kuinka yritän. Radan reunalla kyllä sitten taas intoutuu, joten oon varma, että mä teen jotain väärin kun kuitenkin vähän jännitän radan vetämistä kun muut kattoo. Pitäs saada nimenveroista tuosta touhusta, eikä mitään ryppyotsaista touhua.

Jäniksennahka-"viehe", joka ostettiin Turusta oli mukana treeneissä, ja on nyt imeskelty ihan myttyyn. Ilo yritti kovasti niellä sen, mutta onneksi siinä on pitkä lenkki, jolla sen sai pelastettua pikkulikan kidasta. Aika kertakäyttöinenhän tuo taitaa olla, en oikeen ymmärrä miten sitä voi edes käyttää ilman ettei koira voisi siihen ollenkaan koskea. Sitähän ei voi retuuttaa yhdessä koiran kanssa tai nahanpalset menevät poikki ja heti kun lenkistä päästää irti alkaa systeemin nassuuntunkeminen.