Onpas outoa. Miähet on treeneissä ja meikäläinen viettää sunnuntai-iltaa yksin kotona. Ilo haettiin pitkälle rietastelulomalle Anjan luokse jo perjantaina ja mä olen nyt vailla kaveria leirisunnuntaihin asti. On niin kummallista kun on vaan yksi koira. 

Me lähdettiin sitten agikisojen kautta torstaina möksälle ekaa kertaa tänä vuonna ja ai, että oli hyvä päätös. Elohopea ei päiväsaikaan paljon pudonnut 25 asteen alapuolelle ja aurinkoa piisasi. Onnista kyllä näkee niin selvästi, että mökki on sen ihan lempipaikka. Tai ehkä jaetulla ekalla sijalla agikentän kanssa. Siellä se taas viiletti tuulispäänä pitkin pihaa eikä paljon pysähdellyt parin ekan päivän aikana. Aina jos joku oli menossa mihinkään, Onni lähti mukaan. Varsinkin Tomin mukaan piti päästä aina. Ja järveen pääsi heti kun iski ylikuumeneminen.

Lauantaina pihasta löytyi kyy ja Onni joutui hetkeksi kiinni, mutta kun liero ehti lynkkaukselta karkuun ja kyypakkaus saatiin paikalle ei toista voitu enää pitää narun päässä surkuttelemassa. Toivottavasti pitkähäntä tajusi luikerrella mahdollisimman pitkälle meidän pihalta!

Mitenkään Onni ei ole tuntunut Iloa kaipaavan. Vasta nyt huomattiin että Onnia ei oikeasti haittaa, että Ilo vie sen jäätelöpaperin nenän edestä tai saa puolet ruoantähteistä. Laitoin Onnille vähän lohenrippeitä lautaselle ja keskelle kukkakaalin palasen, joka oli pudonnut lattialle ja jonka olin sen jälkeen pyöritellyt lohenrasvassa. Kukkakaali nostettiin ensimmäiseksi pois annoksen päältä sivuun "Tää on ilolle" ja sitten pystyi rauhassa nauttimaan annoksesta. Sen jälkeen kaikkeen mitä minä tarjosin suhtauduttiin suurella epäilyksellä ja niitä piti ensin nuuhkia ennenkuin ne uskaltauduttiin ottamaan suuhun. Jos ne vaikka olis ollu taas sitä kukkakaalia.

Mut sais se rinsessa tulla jo pian taas kotiin, pääsis taas painimaan.