Jännitin ihan kauheasti sitä kuinka Onni käyttäytyy hieronnassa ja sehän tottakai näkyi myös Onnissa. Se ei meinannut uskaltautua hierojan lähelle, kierteli ja kaarteli ja perääntyi ja meni taas vähän lähemmäksi. Ujostelun jälkeen se kuitenkin suostui menemään kyljelleen käskystä. Minä ja mies pidimme Onnia vuorollaan aloillaan.

Diagnoosi: lavanseutu ja leveä selkälihas jumissa todennäköisesti vetämisestä, takareidessä myös kireyttä. Hieroja ei päässyt hoitamaan Onnia kunnolla, koska Onni päätti sitten esittää sen "viehättävän" ominaisuutensa ja roikkui loppujen lopuksi hampaat irvessä hierojan kädessä. Ei siis purrut, mutta teki selväksi että sinne ei kosketa. Tässä ei voi muuta kuin katsoa peiliin, sillä kiputiloja, jotka moisen käyttäytmisen voisivat jotenkin oikeuttaa, ei kuulemma ole. Jossain vaiheessa elämäänsä se on kokenut jotain niin epämiellyttävää takajalkoihinsa kohdistuvaa käsittelyä, ettei se luota sinne suuntautuvaan kopelointiin enää ollenkaan. Etutassutkin ovat vähän harmaata aluetta, eli veikkaisin kynsien leikkuuta.

Ei siis kipeä, vain ongelmatapaus. Loppuilta menikin vähän alamaissa, tuomiosta tuli oikein epäkelpo koiranomistaja olo. Taas on otettava tiukemmat otteet. Hieronnan jälkeinen reipas lenkki kaatosateessa tehtiin sitten tarkemmin, vetäminen heti eliminoimalla ja minun päättämälläni vauhdilla. Kotona emme antaneet Onnille huomiota emmekä päästäneet sitä sohvalle. Se reagoi heti ja alkoi riekkumaan. Yritti pureskella jalkalampun lattialla olevaa katkaisijaa, pölliä pöydällä makaavan muistitikun, haki kengän ovensuusta, kiehnäsi sohvanreunaa pitkin edestakaisin ja yritti saada minut leikkimään nallensa kanssa (lelut kerättiin tämän jälkeen pois). Kun mikään ei tehonnut, se meni pettyneenä omaan häkkiinsä nukkumaan. Kun reaktio on noin voimakas, toivoisin, että täyttä huomioimattomuutta ei tarvitse jatkaa kovin pitkään, vain muutamia päiviä. Sen jälkeen on (taas jälleen) kasvatettava henkinen selkäranka ja seurattava tarkemmin miten sitä Onnia oikein kohtelee.

Käsittelyä on pakko harjoitella hyvin pienin askelin ja ehdottoman positiivisessa hengessä. Kun vain tietäisin, mikä aggressiivisen käytöksen laukaisee niin en ahnehtisi niin paljon käsittelyä kerralla, että sen tarvitsisi reagoida. Joskus riittää että liikutan kättäni kylkeä pitkin takajalkoja kohti, joskus taas saan silitellä pikänkin aikaa ilman mitään. Onpas taas kasvun paikka omalle kärsimättömälle luonteelle.