Meille tuli tuossa mennäpäivänä Koirat-lehti ja siinä oli esitelty koiran aktivoimistapoja. Mukana oli yksi, jota olemme onnin kanssa harrastaneet, mutta sittemmin lähes unohtaneet, nimittäin namin tai lelun piilottaminen peiton tai lakanan sisään ja peiton/lakanan solmiminen moneen solmuun. Pitihän sitä taas kokeilla onko se edelleen yhtä hauskaa koirien mielestä. Otin siis ikivanhan fleecepeiton ja piilotin sen sisään isohkon kalasta tehdyn namikuution.

Onni pyöritteli ja avasi peittoa kuin vanha tekijä ja oli todella lähellä voittoa kun sitten väsähti. Ilo otti peiton ja roudasi sen eteiseen missä se tykkää touhuta itsekseen. Emme kiinnittäneet siihen sen kummempaa huomiota, kun sillä oli kerrankin sallittua tekemistä. Jossain vaiheessa neiti sitten siirtyi muihin hommiin ja unohdimme asian hetkeksi. Kun rupesimme valmistautumaan nukkumaanmenoa varten, kävin nostamassa peiton lattialta. Arvaatte jo varmaan, mitä sille oli käynyt.

Ei taas ollut käynyt pienessä mielessäkään, että Ilon ja Onnin taktiikat eroaisivat niin paljon toisistaan. Onnilla on (juuri ja juuri) kärsivällisyyttä kieritellä, kiskoa ja kaivaa peittoa niin kauan, että palkkio tulee esiin. Ilon strategia on vähän yksioikoisempi "suoraan läpi siitä, mistä tarve vaatii". Jonnin aikaa se on saanut jauhaa, että se on aukon saanut aikaan. Reikä on toistakymmentä senttiä halkaisijaltaan, eikä kankaasta näy merkkiäkään lattialla, että taas jännitetään mitä kautta palanen tulee ulos.