Kokeillaampas nyt toimiiko tämä. Jostain syystä kuvat eivät tahdo tulla näkyviin....

Tästä taitaa tulla pitkä kirjoitus, voin kertoa sen jo nyt. Yritän keventää lastia kuvamateriaalilla. Siis mikäli tämä nyt toimii. Muussa tapauksessa kevennys tulee jälkikäteen.

Viime viikonloppuna kävimme taas Vesilahdella sukuloimassa. Pikku-Ana oli kasvanut hurjasti ja Onnilla oli taas kestämistä.

1633807.jpg

Ana, nyt jo melkein 6kk, osasi leikkiä Ilon kanssa ilahduttavan hyvin. Oltiin pelätty etukäteen, että jos nämä rämäpäät päästetään yhtäaikaa pihalle riekkumaan, tulee ruumiita. Mutta todella hyvin meni. Yksi pieni vinkaisu kuului kahden päivän aikana ja sekin Anasta, kun Ilo roikkui vähän turhan tukevalla otteella poskessa. Onni otti isoveikan roolin tosissaan ja meni toisinaan murisemaan väliin, jos meno näytti sen mielestä liian rajulta.

1633809.jpg


Kotimatkalla kävimme löysäämässä kukkaronnyörejä Ideaparkin Faunattaressa. Mukaan lähti kaikenkaikkiaan kolme muovikassillista tavaraa. Alkoi oikein ahistaa, kun jatkuvasti tuli mieleen jotain mitä vielä tarvittiin. No nyt on vaikka mitä hankittu toivottavasti pitkälle eteenpäin. Onni ja Ilo pääsivät ihmettelemään myös paikan pupujusseja, se olikin Onnille paikan ehdoton vetonaula ja se vinkui jatkuvasti vemmelsääriä katsomaan. Puput ovat tottuneet kuulemma koiriin, joten ne ottivat töllistelijät lunkisti vastaan.

1633818.jpg

1633814.jpg


Viikko on kulunut "rauhallisesti". Olemme olleet vuoropäivin kotona, minä etätöissä, mies lomalla. Samalla olemme harjoitelleet pienin askelin yksinoloa. Täytyy kyllä sanoa, että kun on päässyt töihin toimistolle, se on tuntunut lomalta. Sen verran ylimääräistä aktiviteettiä nämä järjestävät pitkin päivää.

Alkuviikosta astuin saman päivän aikana kaksi kertaa pissalätäkköön, joka ei ollut lähelläkään sanomalehteä. Onni onnettomuudessa oli, ettei minulla ollut sukkia jalassa... Ilo myös muistaa ällistyttävän hyvin, missä pidämme vessapaperirullaa vahinkojen varalle. Rullat ovatkin yleensä täynnä reikiä ja levitelty pitkin kämppää jos emme huomaa ajoissa mitä Iltsi touhuaa sohvan selkänojan päällä tasapainoillen ja rullaa sohvan takaa tavoitellen.

Yksi päivä etsin lelua sohvan alta ja Ilo keksi hypätä pääni päälle. Muks, ja otsa tärähti kovaan lattiaan. Ei tuo (pentukodissa siunattu, muuten ällöttävän ruma) muovimatto todellakaan ole mikään pehmeä alusta, vaikka jotkut niin väittävätkin. Nykyään muistan pitää pääni jo valmiiksi kiinni lattiassa jos alan könytä lattianrajassa.

Toinen päivä Ilo seikkaili sohvalla ja kiipesi käsinojalle, josta huomasi pimeänä olevan läppärinnäytön. Ilmeisesti se näki siinä oman peilikuvansa, sillä se murisi näytölle hetken, ennen kuin taas jatkoi hilpeänä tutkimusmatkaansa. Höhlä kakara.

1642384.jpg


Vähitellen on alkanut valjeta, mitä kaikkea Onnille on tosiaan tullut opetettua ajan saatossa. Nyt se tuntuu toimivan melkein kuin ajatus (kun sille päälle sattuu). Se ei rimpuile, kun sille laitetaan pantaa, se ei pure pyyhettä kun sitä kuivataan, se odottaa kutakuinkin rauhallisesti eteisessä kun ollaan lähdössä ulos, se ei siis pure kenkiä ja revi kengännauhoja, se tietää mitä tarkoittaa "reunaan" ja "laitaan" kun ollaan lenkillä,  se ei tuhoa huonekaluja, se ei tule ilman lupaa makuuhuoneeseen, se ei syö huonekasveja,  se odottaa lupaa lähteä ulos ja syödä.... Kun Onni saatiin, olimme niin onnessamme ja innoissamme, että Onni osasi jo vaikka mitä tosi nuorena. Onni on vähän niinkuin taideteos (älkää nyt naurako), johon olemme nähneet paljon vaivaa. Nyt kun sama on tarkoitus toistaa, alkaa tämä maistua liukuhihnavalmistukselta. Nyt toimimme sitten kokemuksen tuomalla tehokkuudella. Tarkoitus ei ole siis valittaa, emmekä todellakaan kadu päätöstä ottaa toinen koira. Arvostus Onnia kohtaan on vain kasvanut huimasti.

Onni on oikeastaan hyväksynyt muksun ihan hyvin. Nykyään ne saattavat nukkua vierekkäin

1633829.jpg

ainakin siihen asti kunnes Ilolle tulee Onni-the-lämpöpatterin vieress kuuma ja sen on siirryttävä muualle 

1633842.jpg

1633845.jpg

ja syödä samaa "Sonnin sitä" kukin omasta päästään.

1635583.jpg


Mutta yleensä oma on paras aina siihen asti kun toinen hetkeksi kääntää katseensa omastaan.
 


Ne painivatkin yhdessä toisinaan, tänäänkin niin kovaäänisesti, että (koiraton) työkaverini puhelimen toisessa päässä oli vähän ihmeissään ellei jopa huolissaan. Välillä Onni edelleen rähähtää, mutta tarkastaa samantien, että pikkukaveri on kunnossa menemällä nuuhkimaan.

Ilo on oikea sylivauva. Kun menen istumaan sen ulottuville, se änkeää aina syliin ja saattaa nukahtaa siihen. Tosin niin on Onnikin. Se tuntuu nykyään kymmenkiloisena painavan ihan tuhottomasti ja on muutenkin jotenkin tosi iso.

Huomenna olemme menossa Roturace 2008-tapahtumaan Hyvinkäälle. Onni kuuluu "poikamiehet" -joukkueeseen ja pääsee ensimmäistä kertaa juoksemaan vieheen perässä. Väittäisin, että se menee hyvin, mutta mistä tästä koskaan tietää.

Taisin nyt unohtaa puolet siitä, mitä minun on ollut tarkoitus kertoa. Sen siitä saa, kun venyttää päivitysvälin liian pitkäksi. Jos unohdin jotain tärkeää, kerron sen sitten myöhemmin.