Olin jo perjantaina miettinyt verijäljen tekemistä ja lauantaina kun aurinko hetkeksi pilkahti pilven takaa ryhdyin toimeen. Tosin valmisteluissa kesti lopulta niin kauan, että ilma oli taas tutun harmaa kun astuin ovesta ulos. Askel vei kohti läheistä metsää, jonne tein ehkä vajaa parisataa metriä pitkän, loivasti kaarevan jäljen. Ihan loppuun tuli 90 asteen kulma pienelle kuopalle, jonka reunalle kätkin puolikkaan nakin pakasterasiaan vaahteran lehtien alle. Maasto oli todella märkää ja paikoin oli lätäköitä, mutta päätin ettei se haittaa, kesällä vallinnut kuivuus tuntui olleen suurempi ongelma kuin kosteus. Matkalla takaisin kotiin satoi hetken räntää, joten ei ainakaan ihan helpoin aloitus pitkän tauon jälkeen. Olin ihmeissäni, kun pääsin kotiin: koko reissussa oli kestänyt vain puoli tuntia!

Annoimme jäljen tekeytyä Top Gearin ajan ja sitte lähdimme nuuskuttamaan. Annoin Onnin toimia ihan rauhassa ja se tuntuikin heti muistavan, mistä on kyse. Hyvä kun ehdin irrotella puihin ja pensaisiin sitomani talouspaperiliuskat, niin haipakkaa mentiin välillä. Välillä Onni poikkesi liian vasemmalle, liekö tuullut sitten sinne päin. Mutta, kaiken kaikkiaan olin tosi yllättynyt miten hienosti Onni jäljesti! Palkinto työstä oli vain suuri antikliimaksi, Onni pudotti nakin maahan ja suostui syömään sen vasta kun pidin siitä kiinni. Tällä kertaa reissu kesti palkintoriehumisineen pellolla nallen kanssa 40 minuuttia. Tehokasta.

Illalla selvisi syykin siihen miksi nakki ei ollut maistunut. Onni oksensi pari kertaa pikästä aikaa vaikka oli kyllä syönyt ruokansa. Muutenkin poitsu oli vähän vaisu, joten sillä oli ilmeisesti huono olo jostain syystä. Onneksi maanantaina olemus oli jo ihan normaali.