Oma äitinikin ehti jo ihmetellä missä päivitykset viipyvät. Silloin on kulunut jo liian pitkä aika edellisestä kirjoituksesta...

Tultiin juuri Ilon kanssa työpaikan agilityklubin hallittavuustestistä. Aika rimaa hipoen päästiin läpi. Päätin ilmoittautua aloittelijakurssille mukaan jo täksi syksyksi, sillä aloittihan Tiger Woodskin golfin kolmivuotiaana. Tarkoituksena ei todellakaan ole treenata tosissaan, lähinnä saada alkutuntumaa lajiin ja tutustua vähitellen esteisiin. Ei mitään hyppyytystä, kunhan menisi edes siitä siivekkeiden välistä ilman rimaa. Kun minäkään en ole varsinaisesti agilityä harrastanut, on mukava aloittaa hitaasti yhdessä edeten.

Testin meille piti Outi Svärd, joka on Suomenmestaruustasoa. Jämptinoloinen ihminen, ei ollenkaan sellainen tuituilässylässynvoikunseonsöpö-täti. Siinä kohtaa kun tämän tajusin, alkoi tosissaan jännittämään. Ja sehän meni hihnaa pitkin sitten Iloon. Kontakti katosi sillä samalla hetkellä. Namit eivät kelvanneet ja lempilelukin kiinnosti vain hetken. Hallissa oli ihan hirveästi hajuja ja niitä piti sitten haistella oikein pitkään ja hartaasti. Mutta lopulta sain itseni jotenkin kuosiin ja kun pääsimme näyttämään osaamistamme erikseen, kontakti oli jo paljon parempi. Putki tehtii pariin kertaan ja este kolmeen. Ja vapaana vielä! Lähellä oli pari muuta koiraa treenaamassa häiriönä, eikä niistä ollut meille haittaa. Eli ihan hyvin se sitten lopulta meni. Me saamme kuulemma ihan omanlaisemme kevyen opetussuunnitelman. Loistavaa! Nyt pitää treenata kovasti paikallaanoloa ja hallittavuutta.

Viime sunnuntaina olimme viimeistä kertaa pentukurssilla. Se meni ihan ilmiömäisen hyvin. Saimme kauheasti kehuja "100-prosenttisesta kontaktista" ja hyvästä suhteesta. Oli kiva treenata, kun saatiin koko homma lähtemään liikkeelle oikealla tavalla ja molemmilla oli kivaa. Osa tuosta fiiliksesta karisi jonnekin tässä viikon aikana. Itseasiassa jo viimeisellä kerralla Ilo oli hieman hajamielisemmän oloinen. Voisin veikata, että ensimmäiset juoksut tekevät tuloaan.

Iltsi päätti sitten tarkistaa, mitä tuo sataprosenttinen kontakti oikein tarkoittaa alkuviikolla ja lueskeli lempparikoirakirjaani työpäivän aikana.


Kirjahan on kirjoitettu englanniksi, joten seuraavana päivänä pari sanaa oli täytynyt tarkistaa suomi-englanti-suomi -sanakirjasta. Meillä on kohta itseoppinut koira.

Väitän edelleen, että kyse ei ole eroahdistuksesta vaan pelkästä pitkästymisestä. Tätä samaa tuhoamista tapahtuu nimittäin myös aamuyöllä silloin kun tytsän sisäinen herätyskello käy hieman itäisempää aikaa kuin meidän muiden. Luita ja tuhottavaksi tarkoitettuja pahvilaatikoita yms. lojuu siellä täällä, mutta eiväthän ne ole sama asia kuin esim. tietokoneen kaukosäädin, jonka kävin kaivamassa neidin suusta keskiviikkona klo 5.21 aamulla. Täytyy vain panostaa siihen, että tekemistä riittää vielä illalla, jotta yöunet eivät pääsisi alkamaan liian aikaisin.

Ollaan kovasti treenattu seisomista ja seuraamista. Jollain tasolla ainakin tuo seisominen on uponnut Iltsin tajuntaan, sillä nykyään istuminen on tosi vaikeaa.  Seuraaminenkin on onnistunut ulkona, mutta häiriötä ei ole ollut vielä paljoakaan. Eli sitä sitten seuraavaksi.

Onnikin parani vatsapöpöstään todella nopeasti sen jälkeen kun sai nestetasapainonsa taas kuntoon. Pari päivää ennen kuin käytiin silloin eläinlääkärillä kohtasimme lenkillä koiran, jonka emäntä huuteli jo pitkältä että tää on tosi kipee, jotain tosi tarttuvaa, ollaan käyty lääkärissäkin, teinä menisin jo. Oli vaan jotenkin outo ja ärsyttävä tilanne. Täti ei kertonut sen kummemmin koiransa oireita, huuteli vaan kohti tullessaan, että menkää jo, menkää. Ei kiertänyt meitä, kunhan yritti ajaa meitä edellään pois. Ilo rupesi haukkumaan koiralle, enkä halunnut liikkua ennen kuin Ilo oli rahoittunut. Jäimme siis seisomaan tien reunaan ja katselimme kun toiset menivät ohi edelleen huudellen, että kannattais mennä jo. Tältä koiralta Onni ei pöpöä saanut, sillä oireet olivat alkaneet jo samana aamuna, mutta tämän episodin jälkeen osasin seurailla Onnin vointia hieman tarkemmin. Ilo ei tosiaan saanut mitään oireita.

Agimestiksissäkin käytiin pyörähtämässä, miehen ja Onnin ensimmäinen kisa on nyt sitten takana. Äijä kävi pyörähtämässä radan ulkopuolella kun oli ensin saanut ajanoton päälle, joten ihan ihanneaikaan eivät päässeet. Ratavirheitäkin tuli sitten 60 (tarkistin tänään yhdistyksen sivuilta), mutta tuota karkaamista lukuunottamatta homma meni ensimmäiseksi kisaksi ihan ok. Seuraava kisa onkin sitten parin viikon kuluttua.

Uusi kamerakin saatiin hankittua, joten nyt saan taas kuvaakin mukaan.