Lyöty ei siis tälläkään kertaa ole se, jota ensin ajattelette vaan minä itse.

Lauantaina kun parantelin juhlimisen jälkitautina tullutta päänsärkyä olohuoneen lattialla maaten (kuinkas muuten) Onni huomasi yhtäkkiä, että olin ottanut sen retuutustyynyn pääni alle mukavoittamaan oloa. "Mun!" Tuntui olevan ensimmäinen ajatus pienessä päässä. Ensin alkoi kiskominen. Tyyny siirtyi muutaman sentin pois pääni alta, mutta ei vielä ollut vapaa. Tämän jälkeen Onni aivan törkeästi työnsi pääni pois tyynyltä tunkemalla kuononsa niskani alle ja nostamalla ja kierittämällä pääni lattialle. KiiTOS tästä suuresta empatian määrästä... 

Päätimme antaa poitsun olla ilman varjostintaan eilisestä lähtien, sillä haava on jo lähes parantunut. Muutamia pieniä rakoja on vielä näkyvissä niissä kohdissa, missä tikit ilmeisesti olivat ennen ja niiden päät estivät haavan umpeutumisen kokonaan. Nyt enää yksi tikki on näkyvissä ja sekin repsottaa siihen malliin, että onkohan enää illalla edes kiinni. Eilen illalla jo siistin pisimmät päät pois, ettei se ihan niin helposti tarttuisi mihinkään kiinni. Antibioottikuuria syötettiin vielä tänä aamuna, mutta ainakin minun laskujeni mukaan sen pitäisi loppua, öh, eilen illalla. Mutta yksi kerta unohdettiin antaa, joten viimeinen tabu meni kai sitten tosiaan tänä aamuna. Mies antoi, siksi olen näin pihalla.