Onni oli ilmeisesti tänään huolissaan siitä, että me vain nukuimme, vaikka kello oli jo yli kahdeksan jolloin ollaan oltu viikolla jo lähdössä töihin. Vinkui ja haukkui että saisi meidät hereille. Kun mitään ei tapatunut muutamaan minuuttiin, herra hyppäsi häkkinsä yli sänkyyn ja kävi maate meidän viereen. Nukutaan sitten.

Yksinolo on sujunut ainakin tyydyttävästi tämän ensimmäisen viikon. Pari edellistä viikkoa harjoiteltiin niin, että Onni suljettiin makkariin, jossa sen häkki on ja josta se ei näe ulos, jotta se voisi nukkua rauhassa, muutamaksi tunniksi. Me olimme samaan aikaan joko asioilla tai kotona. Joka päivä aamuruokinnan jälkeen ovi meni kiinni. Samaa linjaa jatkettiin tällä viikolla paitsi perjantaina. Ongelma oli siinä, että kun Onni kuuli että menimme eteiseen pukemaan ulkovaatteita, sille tuli hirveä hätä päästä mukaan. Ovenkarmit ovat saaneet kärsiä siinä tilanteessa. Joskus viime viikolla vain mies lähti ulos ja minä jäin hiljaa kotiin. Onni nuuhki kovasti oven alta tilannetta ja tuli ilmeisesti siihen tulokseen että olen kotona, koska se oli ihan hiljaa. Tästä sain idean laittaa makkarin oven ulkopuolelle tossuni, joita olen käyttänyt reilun vuoden enkä pessyt koskaan. Hajun luulisi olevan tarpeeksi voimakas Onnin nenään vaikken minä olekaan vielä katsonut pesua aiheelliseksi. Tuloksista en kyllä voi sanoa mitään. Tosin Onni vinkui taas silloin kun lähdimme aamulla.

Perjantaina päätimme sitten antaa Onnin olla koko kämpässä. Ihme kyllä minkäänlaista vikinää ei kuulunut ainakaan silloin kun lähdimme. Pitäisi virittää videokamera ensi viikolla, että saisi jonkinlaisen kuvan tilanteesta. Toivottavasti, kun töihin menosta muodostuu rutiini, Onnikin ymmärtää rauhoittua. Poitsu on ollut niin väsy aamulla, kun on tottunut heräämään vasta kymmenen jälkeen, että se on ollut lähes liikuttavaa. Hyvä kun on jaksanut seistä pystyssä kun tassuja on kuivattu aamupissalenkin jälkeen. Ja lenkiltä heti takaisin nukkumaan. Mutta ruoka on maistunut kiitettävästi aamullakin. Paitsi silloin kun olemme tarjonneet ruokaa vasta puettuamme päälle. Silloin ei voi enää syödä, koska pitää vahtia, ettemme pääse livahtamaan keskenämme ulos.

Pakko mainostaa tähän väliin, että Murresta saa tammikuussa naudan "krossilihaa" tarjoushintaan 1,40€. Siitä on tullut  yksi Onnin lemppariruoista (ruuista..mites se nyt kirjoitetaankaan..?) ja se imaisee isonkin annoksen hetkessä. Krossiliha on sellaisa hyvin pientä lihasuikaletta. En tiedä mistä osasta se on leikattu, mutta voisin veikata että kaikki jämät ja lattialle tippuneet palat siihen on käytetty. Pakkaukset vain ovat melko suuria, me löysimme reilun kiloisen, muut olivat kahta kolmea kiloa. Sellaista isoa lihakönttiä on vähän vaikea lähteä pilkkomaan pienempiin osiin ilman moottorisahaa. Mutta suosittelen silti. Lisäksi päätimme kokeilla kalkkunan kauloja jotka ovat lähes yhtä pitkiä kuin Onnin selkä. Pakko saada ne ainakin puoliksi ennen kun sellaisen antaa.

Käytin eilen Onnia taas koirapuistossa, jossa on mennyt pitkään todella hyvin. Nyt samaan aikaan puistoon sattui toinen parson-uros Paco (leikattu) ja se tapaaminen ei mennytkään ihan nappiin. Paco ja Onni ovat tavanneet ennenkin ja silloin leikkineet kiltisti, mutta nyt niille tuli jostain riitaa. Onneksi satuin olemaan vieressä ja pääsin väliin suht sopeasti. Mutta miten erottaa kaksi kieppuvaa parsonia toisistaan tumput kädessä? Onnilla oli vielä oikein ohut kaulapanta kaulassa. Tein siis sen mitä ei kannata koskaan tehdä ja työnsin käteni väliin (olen lukenut että pitäisi kiskoa koirat erilleen takajaloista, mutta eihän sitä yksin pysty tekemään). Vasen kämmenselkäni onkin nyt hieman kipeä ja naarmuilla kun Paco sai napattua sitä pari kertaa. Liekö tumput sitten suojelleet pahemmilta vaurioilta. Muistan, että viimeinen kuva tappelusta oli se, kun Pacon omistaja kiskoo koiraansa irti Onnista, jota minä pidän kiinni ja Paco roikkuu hampaillaan kiinni Onnin etumuksessa. Jälkeenpäin aika huvittavakin kuva, jos ajattelee.

Noh, vaurioilta säästyttiin, jos kättäni ei oteta huomioon. Pacon omistaja oli todella järkyttynyt tapauksesta ja kysyi moneen kertaan onko Onni kunnossa. Onni katsoi minua taas silmät kirkkaina ja tuntui ihmettelevän miksi olimme tulleet väliin. Vieläkään en tiedä mistä tilanne sai alkunsa, aavistelisin että sillä oli jotain tekemistä puiston aidan alla olleen raon kanssa, josta molemmat olisivat halunneet mennä samaan aikaan pienten puolelle. Tiedä häntä, satuin juttelemaan toisen koiranomistajan kanssa juuri silloin kun kahakka alkoi.

Koirapuistossa kävi myös pk-mäyris Edi, jonka kanssa Onnilla on ollut erimielisyyksiä menneisyydessä. Nyt ne tulevat toimeen keskenään ihan ok. Kavereita ne eivät vieläkään ole ja Edi nostaa niskakarvat ja takapään karvat aina pystyyn puistoon tullessaan viestiksi Onnille, että se pysyisi kaukana. Molemmat käyttäytyvät kuin toinen olisi ilmaa ja niin kohtaamiset sujuvat ilman episodeja. Onni jopa suostuu ohittamaan Edin lenkillä ilman suurempia houkutteluja, mikä on todella harvinaista. Täytyy toivoa, että muutkin riitakaverit muutuisivat tällaisiksi neutraaleiksi tutuiksi, joiden kanssa vain on pakko elää. Pidetään peukkuja.