Viimeiset hetket lomaa tuli käytettyä treenikentällä. Vähän jännitti kolmen viikon tauon jälkeen mennä kokeilemaan mitä me muistetaan. Olin oikeastaan yllättynyt kuinka hyvin me pärjätään, sain jätettyä Ilon jopa paikalleenmakuuseen (pienen väännön jälkeen) ja odottamaan kaksi minuttia aina silloin tällöin palkaten ja toisinaan uudelleenneuvottelemalla makuun kestosta. En muista kerroinko, mutta edellisellä kerralla koko kaksi minuuttia meni siihen alkuvääntöön. Harjoiteltiin jopa niin, että vetäjä käveli koiran ja omistajan välistä heitellen palloa ilmaan. Ja Ilo pysyi paikallaan. Alkaa ne rautahermot sieltä vähitellen löytyä. Edelleen pikkurinsessan mielestä on äklöä mennä maahan jos ruoho on liian pitkää, alla on soraa, maa on epätasaista ja mitä vielä. Vähän on sellasta "E. Mee itte keskenäs!" -asennetta näkyvissä. Sehän on taas hirveen näppärä "viretila" kentälle… Eli nyt harkataan sitten maahanmenoa vähän joka väliin. Ja kun sanoin seiso, mentiin istumaan tosi vilkkaasti ja kun sanoin istu niin seisottiin. Joko se veetuilee tosi järjestelmällisesti tai sitten senat on vähän sakasin. Harkitsimpa hetken jopa käskyjen merkityksen muuttamista ristiin ennen kuin tulin taas järkiini. Mitä se sitten pitääkään sisällään.

Agissa otettiin uusi este "Pituuuuuuuus!" Heti parin suorituskerran jälkeen otettiin se osaksi rataa, missä se oli hankalassa kulmassa minun juooksulinjaani nähden ja Ilo juoksi aina esteen ohi. Kyllä se sitten alkoi sujua, kun koutsi oli lelun kanssa kiljumassa ja kutsumassa esteen takana. Kyllä sai juosta! Tuli ihan kuuma, kun jouduttiin vetämään radanpätkä varmaan viiteen kertaan ja toisen putken jälkeen on aika tiukka persjättö. Kyllä kunto kohenee!

Ilta päätettiin ajamalla kentän nurmikko, tai heinikoksi sitä pitäisi varmaan osin kutsua. Kuusi ihmistä kahden leikkurin kanssa tarkoitti aika paljon aikaa turista ja vaihtaa kuulumisia.

Vielä kerta ja sitten loppuu toko (meiltä varmaan iäksi) ja agiin tulee parin viikon tauko.