Surrrr  rrrrrr  ruuuuunnnnn nnnnnnn piip piip piip sanoi meidän kamera eikä ole sen koommin kuvaa ottanut. Sain onneksi juuri tyhjennettyä muistikortin, että mitään ei menetetty. Nyt ilostutankin teitä sitten vanhoilla kuvilla hetken aikaa, kunnes kehittelemme jonkinlaisen plän-biin tuolle rakkineelle.

Rikki on myös meidän eteisen ja olohuoneen välissä oleva kulma. Tulimme kotiin viikko sitten ja kyprokki oli saanut päivän aikana vähän hammasta. Maalipinnan alta oli myös löytynyt jänskät pystyyn kiinntetyt metallilistat, jotka oli asennettu asunnon edellisten asukkaiden koiran remonttiyritysten korjaamiseksi. No näitä listoja kiskomalla tuho oli saatu ulottumaan ylemmäksi kuin koirat itse olisivat ylettäneet.

Syyllinen ei itse asiassa ole tiedossa, sillä vaikka aluksi epäilimme Iloa, jolla on voinut olla tylsää, Onnin vatsa oli sekaisin ja ulos tullut tavara oli valkeaa....

Pakenimme näkyä viettämään pitkää viikonloppua möksälle ja keskiviikkona yritimme töihinmenoa uudelleen. Totesimme seinään suihkutetun Cothivetin (värjää seinän muuten vienon vihreäksi) freesin tuoksun kuluneen pois. Nyt kulmaan on jesseteipattu (jesseteippi = jeesusteippi = ilmastointiteippi, jos joku ei tiennyt) kansio suojaksi. Ideoita ja halpojen remonttireiskojen yhteystietoja otetaan ilolla vastaan.

Rikki taitaa olla myös Onni. Olin äsken sen kanssa lenkillä joenvarressa ja päästin äijän irti että se sai kirmata heinikossa vapaana ja etsiskellä sille heittelemiäni namipaloja. Kaarsimme pois joelta Onni edelleen irti, kun yhtäkkiä edessämme muutaman metrin päässä oli jänis juoksemassa erään ison rivitaloyhtiön pihojen läpi suoraan tielle päin. Onnihan lähti tietty perään ja mitä tein minä? Taputin kovaäänisesti käsiäni yhteen ja huusin "Onni tännepäin!". Sitten koitti semmoinen once in a life time -hetki, joka veti sanattomaksi.  Jumankekka, jätkä kaarsi takaisin, vaikka jänis oli ihan muutaman metrin päässä ja liikkui poispäin. Voitteko kuvitella? Jos itse en olisi ollut paikalla en olisi uskonut itseäni. Voi sitä riemua ja namien määrää kun sain Onnin taas hyppysiini.

En sentään ollut tyhmä ja kokeillut samaa uudestaan. Seuraavan kerran kun jäbä sai vainun pitkäkorvasta otin hihnan taas vilkkaasti käyttöön.

On ollut mielenkiintoista huomata itsessään muutos nyt Ilon tultua talouteen. Jotenkin sitä luottaa Onniin ihan eri tavalla. Tälläkin viikolla huomasin olevani lähinnä närkästynyt kun herra ei tullut heti nuuskutusreissultaan kutsusta luokse. Aikaisemmin minut valtasi paniikki ja yritin hätäisesti ottaa koiran kiinni. Eihän siitä mitään koskaan tullut. Nyt sitä osaa jotenkin jo pysyä rauhallisena ja antaa vain käskyn. Voihan toki olla, että nykyään sitä pitää nameja aina mukana, joten totteleminen kannattaa.

Ilolla on muuten unilelu! Aina kun unihiekka alkaa hiertää tytsyn silmissä, se hakee oravan viereensä, ottaa sen pään suuhunsa, laittaa etutassut sen ympärille ja käy nukkumaan. Otimme oravan mökillekin mukaan ja samat rituaalit toistuivat siellä. Oli kyseessä sitten päikkärit tai yöunet, orava täytyi hakea jostain viereen. On meidän riiviöllä siis pehmopuolikin:)


Pimatsua on alettu vähitellen siirtää BARFille, helpottuu samalla nämä meidän ruokintarutiinit kun ei tarvitse vahtia, että kumpikin karvapää pysyy omalla ruokakupillaan. Näytti vähän siltä, että Onni sai iho-oireita kun se pääsi välillä vaivihkaa syömään Ilon jämät.

Huomenna on sitten Terri-Eri, jonne me emme siis virallisesti osallistu, mutta epävirallisesti kyllä. Saa tulla nykimään hihasta, jos joku tunnistaa!

Ja mies nyt sitten ilmoittautui mukaan Ylöjärven agimestiksiin. Kauhunsekaisella jännityksellä odotamme mitä siitäkin reissusta seuraa.