Taija epäilee, että Lucyn laskettu aika olisi maaliskuun ensimmäisen päivän tienoilla. Vielä viikko odotettavaa! Sitten vasta tietää saadaanko me Lucyn pentu vai onko vieläkin odotettava pidempään. Voi tätä tietämättömyyden tuskaa. Toisaalta toinen koira on ollut mielessä jo niin kauan, ettei viikon luulisi tuntuvan enää missään. Niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana....

Sillä aikaa on ehtinyt muistella, mitä kaikkea pennun tulo tarkoittaakaan. Matot on käärittävä turvaan, tavaroita todennäköisesti nostettava hetkeksi ylemmäksi uteliaiden hampaiden ulottuvilta, on hankittava toinen ruokakuppi, panta ja hihna, kenties omia lelujakin, pöydän ja tuolien jalkoja on vartioitava naskaleilta, aamu- ja muutkin lenkkirutiinit menevät uusiksi, kun pikkuinen ei todennäköisesti vaadi ihan Onnin mittaista lenkkiä ainakaan alkuun, pikkuiselle on järjestettävä oma paikka, on hankittava sopivaa ruokaa, jotenkin sovitettava useampi ruokintakerta töissäkäynnin kanssa, sosiaalistettava se kaikkeen mihin sen on totuttava, ja Onnillekin on pyhitettävä omaa aikaa..... Kaikkea odottamme innolla:) Kyllä sen kaiken saa toimimaan sitten ihan itsestään, turha kaikkea on yrittää etukäteen miettiä valmiiksi.

Vaikeinta tulee varmaan olemaan se, että osaa kohdella pikkukakkosta oikein, niin ettei Onni tykkää siitä kyttyrää. Haluan uskoa, että alkujärkytyksen jälkeen Onni tulee olemaan iloinen uudesta leikkikaveristaan kunhan tämä pysyy ruodussa. Mielenkiinnolla odotan miten dynamiikka alkaa toimia.

Miehen veli avovaimoineen hankki myös toisen koiran tällä viikolla, sakemanninartun. Sitä emme ole vielä päässeet näkemään mutta voin kuvitella sen hulabaloon kun tuleva nelikko pääsee vauhtiin. Eipä tule tylsää hetkeä.