Menee kenties hieman lapsipainotteiseksi, mutta tätä meidän arki tällä hetkellä on. 

Meillä ollaan tultu siihen kehitysvaiheeseen, jossa kiidetään valonnopeudella huoneesta toiseen hiljaa kuin hiiri. Hetkeksi kun katseensa kääntää, poikaa ei näy missään. Todennäköiset paikat, mistä pikkukaveri löytyy, ovat koirien juomakuppi, joka on hauska kipata lattialle tai sitten Onnin kevythäkki. Ilonkin varmasti kelpaisi, mutta meillä on tilanpuutteen vuoksi päädytty kerrospunkkamalliin ja sinne ei yksinkertaisesti yllä vielä kiipeämään. Yritys on ollut kyllä kova. Vinkkejä otetaan vastaan, mihin vesikipon saa niin, ettei lapsi siihen pääse käsiksi mutta koirat pääsevät.

Koirat ovat olleet ehkä liian vähän kotona keskenään, sillä kun ollaan lähdetty kauppaan lähiaikoina, lattialta on löytynyt milloin mitäkin pureskeltuna tuhannen päreiksi. Kaikki ovat olleet tähän mennessä Huukon tavaroita, mikä johtuu varmaan siitä, että ne nyt lojuvat sopivasti lattiatasossa. 

Agia ollaan edelleen otettu kerran viikossa, ja Ilo ottaa siitä yleensä niin käsittämättömät kierrokset että radat tahtovat mennä sen takia plörinäksi. Pitäisikö ottaa nollatoleranssi ja jos aletaan kohkata niin homma loppuu siihen? Meillä on treeneissä kerran kuukaudessa kisa-päivä, jolloin rata suoritetaan ajan kanssa ja tuomari pisteyttää suoritukset. Kumma kyllä me ollaan saatu muutama tuloskin, tosin ne muistaakseni lähentelevät 30 virhepistettä :D Eipä ole kovin varma olo lähteä vieläkään kisoihin. 

Nyt meillä on treenikentän avain, joten voitaisiin kyllä lisätä treenikertoja jos siihen jostain saisi aikaa. 

Jotain muutakin aivojumppaa koirille täytyisi keksiä, raukat ovat ihan tylsistyneitä kun niin harvoin tehdään mitään mielenkiintoista yhdessä. Pitäisi opettaa niille joku yksinkertainen temppu vaikka, joka olisi mielellään jollain tavalla hyödyllinen. Se tassujen pyyhkiminen oli mielessä, mutta se on helpointa kai aloittaa ulkoa, missä tuota liikettä esiintyy luonnostaan. Pitääpäs vähän opiskella meidän "pientä temppukirjaa".