Niin onhan näissä juoksuissa yksi juttu, josta unohdin kirjoittaa, nimittäin tämä muistaminen. Jatkuvasti sitä huomaa ajattelevansa, että meniskö sitä vaikka tänään koirien kanssa koirapuistoon mutta muistaa sitten, että ai niin, eihän me saada. Samoin välillä miettii, että onpa kiva kun kohta alkaa taas agi-treenit. Niin, mutta ai niin, eihän me päästä. Ja mennäänpäs tänään pellolle lenkille, että voi päästää koirat irti. Ai niin, Iloahan ei oikein uskalla... Että kovin rajoittavaa tämä on näin niinkuin liikunnan kannalta. Mutta olenko nyt ymmärtänyt oikein, että näyttelyyn me saadaan kuitenkin mennä? Johan tässä pää hajoaa, jossei mitään saa tehdä.

Pöksyt löytyi tänään taas lattialta vaikka vyötäröhihnaa kiristettiin eikä puolikasta pikkuhousunsuojaa ole missään. Se on ilmeisesti syöty. On varmaan ollut tosi herkkua.

Vähän alkaa vaikuttaa siltä, että tärppipäivät ovat lähellä, mutta tällähetkellä se on Ilo joka roikkuu Onnin niskassa. pikkuäijää tämä ei näytä pahemmin häiritsevän.

Onni sentään voi paremmin, ilmeisesti canikurin voimalla, sillä vatsa on edelleen melko löysä.