Oli vähän laiha saalis tällä kertaa näyttelystä. Ei ehkä ihan viisainta lähteä vuoden tauon jälkeen suoraan erkkariin, mutta Ilo oli kyllä ihan täysillä mukana ja tykkäsi esiintyä. Se on kyllä kumma, miten pieneen päähän on iskostunut tuo näyttelyremmi ja lelu -yhdistelmä. Yhtäkkiä tysä pönöttää kuin patsas kunnes saa vähän aikaa pureskella aarretta. 

Arvostelu meni siis näin:

"Vankkarunkoinen, edukseen esiintyvä narttu. Hyvä raajakorkeus. Hieman korkea hännänkiinnitys. Ilmeikäs pää. Reilu korvien koko. -P2. Hyvin tasapainoinen rakenne. Karvapeite ei parhaassa kunnossa. Voisi olla kiinteämmässä kunnossa. Hieman pehmeyttä ylälinjassa. Tasapainoiset liikkeet. Kauniisti esitetty."

Karva ei siis tuossakaan kunnossa vielä siis kelvannut, ja pakkohan sitä on myöntää, että esim. rinnasta Ilo oli ihan klani vielä. See?

Korvatkin olivat reilunkokoiset, mistä ei ole koskaan mainittu mitään, liekö trimmauksella jotain osuutta asiaan, sillä olen ollut näkevinäni samaa myös itse.  Eihän korvat voi kasvaa tässä iässä? Ja loppuun se kammottu painoasia. En nyt ota ihan täyttä syytä siitä, sillä täytyy muistaa, että Iltsin äippälomasta on vain hetki aikaa ja tuntuu että se on vasta muutaman viikon ollut takaisin oma itsensä noin niinkuin henkisellä tasolla. Ero on niin selvä, että sen huomaa vasta jälkikäteen. Ilo leikkii taas enemmän ja on pirteämpi.

Joko? Joko? Osasihan se näköjään silloin seistä vapaasti kun ei ollut tarvis.

...ja maata...

...ja istua. Ja mistään ei ollut mitään hyötyä.

Jessss! Nyt saa pönöttää!

Ja siihen se meidän rupeama sitten päättyikin. Oli vähän outoa, mutta välillä näinkin. Ei me sitä MVA-skumppaa oltu hankittu, joten ei tää nyt mikään suuri pettymys ollut. Ensi vuonna kokeillaan taas uudelleen. Katselin paras narttu -kehää, ja kyllä siellä oli hyvin Ilon tyyppisiä koiria, meillä ei vaan rahkeet riittäneet tänä vuonna mukaan. Monta Anjan koiraa sijoittui hienosti, joten Tallitontun lippu liehui korkealla!

Oli se vaan mukava nähdä tuttuja ja päästä turisemaan taas!