keskiviikko, 23. joulukuu 2015

Räätälissä

Käyntiin piipahtamassa eilen räätälissä Ilon kanssa kun ei tuo likan vatsa tunnu rauhoittuvan kevyin ottein. Viime viikolla osteopaatilla käydessä saatiin suositukseksi antaa Silicea-piihappogeeliä ennen ruokaa suojaamaan mahaa. Sen lisäksi meille suositeltiin Lycopodium-nimisiä homeopaattisia tippoja, jotka auttavat vatsavaivoihin ja huonoon itsetuntoon. Ilohan kärsii molemmista.

Oireet tuossa vatsassa ovat olleet selvät aina ruokailun jälkeen, eli ensin vähän nieleskellään ja sitten kohta tullaan nuolemaan ihoa,vaatteita

maanantai, 18. kesäkuu 2012

Voihan luontoilta



Meillä on vietetty Ilon juoksujen tiimoilta lisääntymisbiologian oppitunteja tässä muutama päivä. Itseään vain saa syyttää, kun ei halunnut viedä Onnia hoitoon. Aluksi näyttikin siltä, että juoksut menevät ohi helposti, mutta sepä olikin nuolaistu ennen kuin tipahti. Kohta olisi saanut olla silmät selässäkin eikä omasta nukkumisestakaan meinannut tulla mitään kun yötä myöten mekastettiin. Kumpikaan koirista ei ihan hirveästi tykännyt siitä, että lukittiin omaan huoneeseensa yöksi. Koirasta sitten riippui, alettiinko ulvomaan, haukkumaan, raapimaan ovea vai hyppimään sitä vasten sekä mihin aikaan tämä tapahtui, kello puoli kolme yöllä vai vasta neljältä. Huoh. Luvattiin pyhästi toisillemme, että Onni viedään taas ensi kerralla evakkoon.

Tai sitten rohkaistumme ja steriloimme tuon hormonihirviön.

Olinpa sitten apukuluttajana pentukurssilla! Ihan hirvittävän mukavaa hommaa, haastavaa tosin. Koiria kun oli syliin yrittävästä dobberista paikallaan kyhjöttävään havannalaiseen, siinä piti aina vähän soveltaa. Ensimmäinen tunti oli itselle ehkä hankalin. Aika ei tuntunut riittävän millään ja jäi sellainen olo, ettei ollut saanut "annettua" mitään. Juuri oli vasta pääsemässä asian ytimeen kun piti jo vaihtaa koirakkoa tai aihetta. Kamalan epätyydyttävä olo pelkästä pintaraapaisusta. Kyllä nuo kuitenkin näyttivät edistyneen kurssilla eikä epätyydyttävä olo enää kummitellut viimeisellä kerralla.

Sain jopa yleisön naksuttimen hehkuttamiselle. Vinkkinä muillekin, jotka tuskailevat kadonneita naksuja: pilttipurkin kansi naksahtaa myös, on halpa, litteä ja niitä voi kylvää jokaiseen tarpeelliseen taskuun. Ehdollistaminen vähän vaimeammalle äänelle onnistuu varmaan muutamalla namilla. Meillä noita kansia välillä kertyy, joten jaoin oppilaille omat, joilla kokeilla ennen kuin kenties "investoivat" oikeaan naksuttimeen. Näytin Onnilla, miten naksulla aloitetaan noutamisen harjoittelu. Jätkä koohotti siinä ympäriinsä jaloissa ja se oli pakko käskeä sivulle paikalle. Heitin sitten noutokapulan sen viereen ja ajattelin että homma alkaa pyörimään siitä. Eipä alkanutkaan, koira tuijottaa edelleen innokkasti silmiin. "Vinkkejä ei saisi antaa....... mutta nyt pitää vähän auttaa, ettei olla täällä koko päivää." Olisi varmaan kannattanut vapauttaa koira käskyn alta, että se olisi saanut tarjota jotain. En vaan uskonut että Onni olisi noin pilkuntarkka. Sitten kun idea tuli ilmi, äijä oli oikein hyvä esimerkki. 

Ollaan tässä myös tuskailtu Ilon vatsan kanssa. Vaiva on ollut melko mystinen: syötyään se on alkanut nieleskellä ja läähättää, sitten tullut nuoleskelemään meitä ihmisiä, ihoa ja vaatteita. Oireet viittaavat meistä närästykseen. Asiasta juteltiin osteopaatin kanssa siellä selkää hoidettaessa ja hän ehdotti homeopaattisia Lycopodium-tippoja vatsavaivoihin sekä Silicea piihappogeeliä vatsan suojaksi. Heti kohta päätettiin käyttää Ilo lääkärissä, sillä oireet tuntuivat pahenevan kun mukaan oli tullut vinkuminen. Diagnoosi oli ruoka-aineyliherkkyys (mihin en itse usko barfaavalla koiralla) ja saatiin kallista nappulaa, närästyslääkettä ja mahanportin sulkilihasta voimistavaa prepulsidia. Mikään ei pysynyt enää sisällä, joten närästyslääke lopetettiin. Kolmisen viikkoa jatkettiin nappulalla ja prepulsidilla. Ei mitään merkittävää vaikutusta. Sitten tehtiin vatsan tähystys koepaloilla eikä niistäkään löytynyt mitään. Siinä vaiheessa luovuimme lääketieteeseen nojaamisesta ja siirryimme käyttämään omaa maalaisjärkeämme. 

Kuten jo kirjoitin, oireet olivat mystisiä. Ne eivät suinkaan tulleet joka kerta kun Ilo sai ruokaa. Se saattoi saada ruokansa ja olla ihan normaali ja sitten kohta saatuaan jonkun herkun mennä vaikeaksi. Mitään yhteyttä emme löytäneet ruoka-aineiden ja oireiden välillä. Joskus vehnäleivän palanen aiheutti oireita, joskus se oli esim. lohi ja kasvismössö. Sitten yhtenä päivänä tulin ajatelleeksi, että kenties kyse ei ole siitä mitä syödään vaan miten paljon. Ilollahan ei olla vielä löydetty vielä rajaa sille miten paljon se voisi syödä. Se siis syö aina jos se jotain saa. Saipa kerran kahdesti päivän ruoan ja juhli mielessään samalla kun Onni vieressä vähän epäröi kun yksi annos tuli jo syötyä. Meillä myös yleensä annetaan koirille ruoantähteitä etteivät ne menisi kompostiin. Pienenä koirana Ilon vatsan tilavuus ei ilmeisesti kuitenkaan ihan riitä ja voi olla että ruoan sulaminen on vähän hidasta. Tähän saatiin myös viitteitä silloin kun Ilo röntgenkuvattiin yhdentoista aikaan aamulla ja vatsassa möllötti edelleen edellisenä päivänä kuuden aikaan illalla syöty rasvainen jauheliha. Kun vatsa alkaa tulla liian täyteen, alkavat närästysoireet. 

Ratkaisunhan pitäisi siis olla helppo: annetaan vain vähän hyvin sulavaa laadukasta ruokaa. Ilon kannalta tilanne on kuitenkin mitä kamalin. Vatsaa ei voi koskaan syödä täyteen ja aina on nälkä. Niin kovalla työllä kerätty vararavintorengas vyötäröltäkin saattaa huveta. Mutta näillä eväilä kokeillaan nyt hetken aikaa ja yritetään todistaa diagnoosi oikeaksi. Sitten alkaa vatsahappojen kuntouttaminen, että ruoka ei jämähdä vatsaan liian pitkäksi aikaa.

lauantai, 12. marraskuu 2011

Haavoittunutta mielikuvistuseläintä etsimässä

 

Löytyi kuin löytyikin sitä verta, ja ihan lähikaupasta:) Tosin äitini ehti ostaa sitä myös kauppahallista, joten nyt on jäljestettävää pariksi kerraksi!

Käytiinpä tänään siis käyttämässä toinen pullollinen verta tuonne lähiaukealle. Tuli tehtyä hieman typerästi, että jälki oli lopulta lähes pisaran muotoinen ja alku ja loppu olivat todella lähekkäin. Ikävät pajupuskat kun vähän rajoittivat mahdollisia etenemissuuntia. Koirat siis hieman häiriintyivät lopussa olleiden palkkojen (jotka olivat pakasterasioissa ja pakastepusseissa, mutta olivat kyllä vähän vuotaneet) hajusta, mutta kun eteneminen niiden suuntaan estettiin, homma lähti rullaamaan oikeaan suuntaan. 

Aluksi täytyy hehkuttaa kuinka hienosti broidin vaimon nuori sakemanni ajoi jälkeä. Nenä maassa se eteni todella tasaista tahtia ja lähes koko ajan jäljen päällä. En muista olisiko eksynyt jäljeltä kertaakaan pois. Todella mallikasta työtä.

Fiinu-sakemannin jälkeen hain Onnin jäljelle ja se kohkasi jo matkalla tyypilliseen tapaansa "jee-jee-me-mennään-tekemään-jotain-kivaa-ui-mikä-tuolla-oli-ai-niin-jee-jee!" Olisi pitänyt tajuta istuttaa jätkä odottamaan oikeaa virettä, mutta jostainhan se koirakin on sen kärsimättömyytensä oppinut..... Alkujälki meni siis haahuillessa muutama metri jäljen molemmilla puolilla, mutta loppua kohti työskentely tarkentui huomattavasti ja viimeiset parikymmentä metriä mentiin niinkuin jotain asiasta tiedettäisiinkin. Harmi vaan, että jälki loppui sitten kesken. Mielessä kävi, että olisin heittänyt uuden kiekan, mutta koska palkka oli jo syöty, hylkäsin sen lopulta. 

Seuraavaksi olikin Ilon vuoro ja jo matkalla näytti siltä, että eipä päästäkään jäljestämään. Matka aukealle meni nimittäin pienen metsikön läpi ja siellä oli yhden puun juurella orava. Sen kun Ilo bongasi, se ryntäsi tietenkin kohti, kuului "kops!", orava oli puussa ja puun vieressä olleen kaatuneen puun oksantyngässä liehui tukko valkoista karvaa. Olin ihan varma, että Ilo oli raapaissut itseään pahasti eikä vaan saalistusvimmassaan tajua sitä, mutta en löytänyt siitä naarmuakaan. Matka siis jatkui tapahtumapaikalle ja heti kun tytsä pääsi alkumakuulle keskittyminen oli ihan uutta luokkaa. Eteneminen oli hidasta ja lähes pikkutarkkaa. Välillä tultiin takaisinpäin, kun se mitä nenä oli seurannut, ei ollutkaan oikea asia ja kaikki tämä ihan omatoimisesti. Aukella liikkuu papnoista päätellen rusakkoja. Kulmat meinattiin mennä vähän oikoen ja siinä piti vähän avittaa. Lisäksi Ilo kaipasi välillä vähän henkistä tukea ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi. Loppu kun tuli ja kaivoin esiin syötävät, Ilo söi vähän niinkuin se olisi ollut yksi rasti, joka pitää suorittaa että pääsee jatkamaan. Valitettavasti homma loppui siihen. 

Nyt sitten ollaan kotona ja olen ihan ihmeissäni, että miten noita ei vieläkään väsytä yhtään. Toiveissa nimittäin oli, että koirat olisivat ottaneet lukua loppupäivän mikseivät vielä toistakin. Jälki taisi olla liian lyhyt vaikka sillä oli pituutta kenties 150m...?

maanantai, 24. lokakuu 2011

Häreguud

Eipä meitä oltukaan vielä unohdettu, vaikka olin siitä jo ihan varma tällaisella päivitystahdilla.

Eipä löytynyt cittarin kilometripakastealtaista verta viikonloppuna vaikka juoksin ne ympäri useampaan otteeseen. Onko nyt niin, ettei verta enää ole tarjolla ihan normiruokakaupassa vai oliko vain tuon kyseisen kaupan valikoima huono? Täytyypä nähdä vähän enemmän vaivaa, että päästään aktivoimaan koiria. 

Lisäksi täytyy varmaan hankkia ainakin yksi Marin mainostama BOT-alusta. Meillä kyllä koirat muhii aika usein ihan BOT-takeissa jos näyttää siltä, että on liian takakiree olo. Nyt kun olen kotona niin uskaltaa vielä tehdä, jos olisivat yksin se saattaisi olla vähän vaarallista. 

On käynyt mielessä, että voisiko Onnikin olla "kipukoira", se kun tuppaa murisemaan jo kaukaa jos Huuko (kaksi uu:ta ja Koo;)) näyttää siltä, että on tulossa luokse. Samoin se käyttäytyy Ilon kanssa, tosin Ilo ei yleensä edes pyri lähelle. Mikä sitten olisi oikea hoitomuoto (fyssari, osteopaatti, hieroja?), kun koira on käsittelyssä kireä kuin viulunkieli vaikka sille laittaisi kuonokopankin? Miten sellaista koiraa voi hoitaa, joka ei rentoudu ollenkaan. Luotto on mennyt joskus ja sitä ei ihan helpolla saakkaan näköjään takaisin. 

Unohtui mainita viime postauksessa, että osteopaatti ehdotti Ilolle myös homeopaattista lääkettä (?) valeraskausoireisiin, jos niitä ilmenee. Oli Sepia LM3-liuos nimeltään. Ajattelin niitä kokeilla, jos oireet taas alkavat, oli ne sen verran rasittavia viimeksi muistaakseni. Luulisin, että kiukuttelu käsittelyssa ei vielä ollut valeraskaudesta johtuvaa, sillä juoksujen loppumisesta oli vasta viikko. Voihan olla, että ne olivat vielä vähän päällä, mutta kyllähän vinossa oleva lantiokin voi olla sen verran kipeä, että se pistää kiukuttamaan jos joku tuntematon sitä alkaa koskettelemaan. Jos oireet jatkuvat homeopatiasta huolimatta, täytyy harkita myös tuota sterilaatiota. Siinä on vain se yksi mutta, että käsittääkseni se aiheuttaa hyvin usein pidätysvaikeuksia nartuilla ja lääkitys siihen on dopingia. Meillä kun Onni on jo ajoittain tuolla lääkityksellä (vaikka pidätysvaikeudet uroksilla kastraation jälkeen ovat kuulemma erittäin harvinaisia)  niin ei haluaisi tieten tahtoen toista samanlaista koiraa. Voiko tuollainen ongelma olla leikkaavasta lääkäristä kiinni tai ehkä koiran lihaskunnosta?

Huomasin muuten, ettei meillä tahdo olla koneella enää käytännössä yhtään kuvia koirista! Nyt kamera käteen ja räpsimään vähän materiaalia.

 

torstai, 20. lokakuu 2011

Lukeeko tätä enää kukaan?

Onhan meille ehtinyt tässä jotain tapahtuakin.

Ensinnäkin me asutaan nykyään Espoossa. Kämppä löytyi vihdoin ja viimein ja on todella ihana ja meille sopiva. Lenkkimaastot eivät ole ihan yhtä hyvät kuin edellisessä osoitteessa, mutta piha on ainakin kolme kertaa edellisen kokoinen. Nurmikkokin on toistaiseksi ihan hillittömän hyvässä kunnossa. Toivottavasti on jatkossakin.

 

Onnimonsteri täytti vuosia ja on nyt vissiin keski-ikäinen äijä, eli jo kuusivuotias. Kyllä se aika vaan menee niin nopsaan. 

Iltsillä oli sitten taas juoksut ja piru, että se oli kiukkuinen. Onni pääsi evakkoon vanhemmilleni, mutta kun "vaaran" katsottiin olevan ohi, tervetulokomitealle oli unohdettu ilmeisesti lähettää tieto äijän paluusta. Vähän jäi epäselväksi, johtuiko kaikki kiukuttelu hormoneista vai sorminukesta, jonka likka veti huiviin juoksujen loppuhöyryissä. Se ei tullut ylös eikä ulos, ainakaan niin että olisimme sen huomanneet, mutta nyt se ei enää vaivaa. Vatsa toimi koko ajan hyvin, joten emme katsoneet nuken olleen vaaraksi terveydelle.

Käytiin sitten pyörähtämässä erkkarissakin, saaliina EH. Lantionseudusta tuli sanomista, se oli liian suora ja takaliikkeet liian löysät. Ihan kiva oli kutienkin taas käydä juttelemassa tuttujen kanssa. 

Iltsillä on ollut myös selkä kipeä ja se on peitsannut kävellessä. Olin myös huomaavinani kesällä kun koirat pääsivät kulkemaan vapaana pitkiä matkoja, että Ilo kulkisi vinossa, ikään kuin kylki edellä. Fyssari totesi liahsten olevan jumissa ja sai niitä avattua, mutta takapäätä ropeloidessa Ilo oli todella vihainen. Se oli ihan uutta, sillä se korkeintaa yrittää vauhdikkaasti ylös, muttei koskaan ole meinannut tulla käsille. Ropeloin itse lisää kotona enkä saanut samaa reaktiota aikaiseksi, joten totesin reaktion johtuneen todennäköisesti luista joita Ilo oli saanut edellisenä päivänä ruoaksi. 

Tällä viikolla käytiin osteopaatti Maaria Kaiperlalla, sillä peitsaaminen jatkui fyssarin jälkeen. Sepä olikin kiehtovaa katsottavaa. Näytti ihan siltä, kuin hän olisi pelkästää koskettamalla Iloa eri paikoista todennut että Ilon lantio on vinossa, lantionseudulla on lukkoja ja yksi niskanikama kallonpohjassa oli myös lukossa. Edelleenkään Ilo ei tykännyt siitä, että takapäätä ropattiin, joten päädyttiin kuonokoppaan ja tytsä raihoittuikin hyvin hoidettavaksi. Hoito itsessään oli hyyyyyvin huomaamatonta ja olin yllättynyt, kun Maaria ilmoitti saaneensa lukot avattua. Niin pienillä liikkeillä ja paineluilla saatiin aikaan niin isoja muutoksia. Kun Ilo nousi alustalta, vaikutti se ryhdikkäämmältä. Nyt olen seurannut sitä lenkeillä silmä kovana ja huomannut ainakin sen, että sade, kylmä tuuli eivät tee lihaksille yhtään hyvää. Näkee ihan selvästi, että lantio kääntyy eri asentoon ja liikkuminen on huonompaa. Ilmeisesti jonkinlainen sadetakki on must näillä syyskeleillä.

Olen miettinyt verijäljen tekemistä koirille vähän päänvaivaksi. Niillä kun voisi edelleen olla enemmän tekemistä. Varsinkin Ilolla, joka ei ole päässyt treeneihin eikä juoksemaan vapaana hetkeen juoksujensa ja selkänsä takia. Nyt kun vaan muistaisi ostaa sen pullon verta sieltä kaupasta...