Joulupukin pikku apulainen iski. Ihmettelin tässä viikolla mitä Onni oikein touhuaa, kun se oli ihan hiljaa petinsä takana ja häntä vaan heilui. Jotain tosi kivaa sillä oli hallussaan. Tulin sitten siihen tulokseen, että herra leikkii lelullaan, joka lojui tietojeni mukaan jossain niillä main. Kummasti narulelu vaan pisti miehen viihtymään.

Vierähti hetki ja sitten näin vilaukselta, mitä Onnilla oli suussaan: askartelemani joululahja! Tänä vuonna (kuten lukemattomina aikaisempinakin) olen päättänyt maksimoida joulusta aiheutuvan stressin näpertelmällä lähes kaikki joululahjat omin pikku kätösin (luupää ei opi helpolla, että kaupasta saa). Onni päätti sitten auttaa (stressin maksimoimisessa) ja pureskella yhden lähes valmiin tuotokseni lahjoittamiskelvottomaan kuntoon.

Syynä on se, että käytän materiaalina karstattua raakavillaa, joka ilmeisesti tuoksuu Onnin nenään vastustamattomalta. Mitäs jätin sen lojumaan olohuoneen pöydälle...Eikun uutta pullaa uuniin.

Eilen sattui jotain hyvin harvinaista: Onni kuolasi! Tämä oli toinen kerta sen elämän aikana. Se joutui seuraamaan vierestä kun mies söi söhvalla pitakebappia ja voi että, taisi tuoksua ihan liian hyvältä. Kuolaa ei tullut solkenaan ja yksi pisara silloin tällöin. Oli oikeastaan aika liikkistä katsoa, kun toinen tapittaa ja vain suunpielestä putoavat pisarat kertovat kuinka paljon tekisi mieli itsekin maistaa... Joku tietenkin kauhistelee, että annamme Onnin kerjätä vieressä kun syömme, mutta tähän on tultu. Onni tietää, että se saa ehkä jotain kun olemme itse syöneet, joten emme ole nähneet siinä suurta ongelmaa. Eipä tarvitse huuhdella astioita ennen pesukoneeseen laittoa.