Rivitaloasuminenkaan ei ole täyttä autuutta. Nyt kun takapihamme on aidattu, voimme huoletta antaa Onnin käyskennellä siellä omin nokkinensa. Edellisten asukkaiden neljä karvaista tuholaista olivat kuitenkin laittaneet (myös) pihan sellaiseen uskoon, ettei siellä kasvanut muuta kuin rikkaruohoja. Kun paljas maa on kosteaa se tarttuu melko helposti tassuihin, olemme huomanneet. Kun nämä tassut tulevat sisälle eivätkä osaa pyyhkiytyä puhtaaksi kynnysmattoon, kostea maa on kohta muissa matoissa. Nämä matot ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta vaaleita (kts. Koiranomistajan asunto: "kannattaa valita koiran värinen matto, jotta karvat eivät näy"). Aina ei voi voittaa.

Onni on kyllä jollain tavalla sisäistänyt, että se ei saa mennä ulos ilman lupaa eikä tulla sisään ilman lupaa. Mutta sodassa ja rakkaudessahan mikään ei ole kiellettyä ja kun velvollisuus puolustaa kotia kutsuu, niin tämä valkoinen salamahan tarttuu haasteeseen ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Saati sitten kieltää. Eikä kieltokaan yleensä toimisi kun korvat ovat jo kiinni. Olemme jo todennäköisesti tulleet tunnetuksi naapureiden keskuudessa pariskuntana joka karjuu usein pikkukoiralleen. Kun vain saisi sen nurmikon kasvamaan. Varpuset eivät auta tässä projektissa yhtään vaan pitävät pihakestejä meillä. "Hei tänne on taas heitelty lisää syötävää, tulkaa kaverit äkkiä ennen kuin ne itää!"

Toinen juttu, mikä jollain lailla pistää ohimosuonen sykkimään on mitä olemme kohdanneet kotiin tullessamme nyt jo kahtena peräkkäisenä päivänä. Sekä tänä aamuna. Kakkaa. Ekana päivänä se oli enemmänkin lätäkkö vessan oven edessä. Silloin oli selvästikin ollut hätä ja ratkaisu oli ollut viimeinen vaihtoehto. Eilen läjä oli taas vessan oven edessä, mutta tällä kertaa kuta kuinkin kiinteä. Tänä aamuna läjä löytyi (uudelta, vaalealta) keittiön matoltamme ja pienen pieni lätäkkö pihaoven edestä. Viimeisimmässä oli seassa hyvin pieni määrä jotain punaista, jota epäilisin vereksi. Kun ollaan ulkona, ei tietenkään enää ole hätä. Joskus tosin on silloinkin.

Olen huomannut toisinaan (tänäkin aamuna, sisällä) ulosteen päällä limaa, mikä viittaisi kuulemma ärtyneeseen suoleen ja/tai liikaan kasvisten käyttöön. Lääkkeenä tähän annetaan kuulemma maitohappobakteereja ja pellavalimaa (vedessä seisotettuja, limaksi muuttuneita, rouhittuja pellavansiemeniä). Meidän yleiseen ruokavalioon ovat kuuluneet molemmat, mutta maitohappobakteerit pääsivät loppumaan, emmekä ole vielä hankkineet lisää, ja pellavansiemenet ovat jääneet laiskuudesta pois. Pitääpä taas lisätä.

Voivatkohan nämä kaksi asiaa liittyä toisiinsa, vai onko kyse mielenilmauksesta? Jotenkin Onni on vaikuttanut muutenkin huonotuulisemmalta. Se kiukuttelee, komentaa, ei tottele.. Se on ollut todellinen riiviö about pari viikkoa. Kaipa sille pitäisi keksiä lisää rakentavaa puuhaa ja laittaa se taas pallon/kepin/lelunheittämiskieltoon. Katsoa miten nämä vaikuttavat. Ja ensi viikonloppuna pääsemme pitkästä aikaa mökille, jossa ei uskoisi olevan aikaa kiukutella.