Kumma, miten sitä kuitenkin unohtaa, miten paljon pentu aiheuttaa härdelliä vaikka sitä luulee muistavansa. Täällä on ihan järkyttävä siivo, säkillinen puruluita ja leluja sekä erinäinen kokoelma puunkappaleita, ruohonkorsia ja sen sellaista, jotka Ilo on kantanut sisälle, pitkin lattioita. Tämä tiitiäinen on siitä erilainen pentu kuin Onni aikanaan, että tämä saattaa syödä ihan mitä vaan. Ekan kakan kun teki täällä mukana tuli ulos myös 20 cm kengännauhaa. Ja seuraava sisälsi 10 cm matonkudetta... Eli joutuu vähän tarkemmin vahtimaan mitä se keksii laittaa suuhunsa, että se ei mene alas.

Ja vaikka Anja olikin saanut hyvin opetettua, että ihmisiä ei purra, tahtoo oppi unohtua silloin kun jurppii kuin pikkuoravaa. Silloin kyllä yleensä on unimatin aika jo käsillä. Leikkiessä on myös käynyt pari haaveria kun peto hyökkää lelun kimppuun eikä huomaa että siinä on ihmistä välissä. Piru, että sillä onkin terävät hampaat!



Ruokapuolikin on vähän hankaloittunut. Onni on tarkkana kuin porkkana kun ruoka on kyseessä ja ekana päivänä rähähtikin aika pahasti kun kaikki ruuat oli jo syöty ja Onni nuuhki sitä kohtaa lattiassa, jossa Ilon ruokakuppi oli ollut. Ilo tuli siihen sitten pyörimään jalkoihin ja sai sitten vähän kyytiä. Mutta selvisi säikähdyksellä.

Olisi tosi kätevää, jos keittiön saisi jotenkin rajattua pois koirien käytöstä. Ollaan jouduttu kehittelemään pahvilaatikoista ja limupulloista barrikadeja, ettei tule mitään kilpailua siitä, kuka saa, jos lattialle putoaa jotain. Onni nimittäin vahtii ihan kärppänä, mikä on ihan meidän moka kun toisinaan ollaan ihan annettukin jotain kun tehdään ruokaa. Pikkuinenhan ei moisesta mitään vielä ymmärrä, mutta hyörii mukana hengessä ja sehän korpeaa Onnia.



Ja jestakkoon kuinka paljon kuluu vessapaperia! Vähitellen muistuu mieleen, kuinka usein pentua pitää käyttää ulkona, mutta silti sattuu vielä vahinkoja sisälle. Voi olla että se hämmentää, että meillä on kaksi uloskäyntiä eikä aina muista kummalle ovelle pitikään pyrkiä kun hätä yllättää. Molemmilla on lehteä, mutta sihti ei ihan aina ole kohdallaan. Thank God meillä on aidattu takapiha, jonne päästää. Aatelkaa, Onnin kanssa ollaa hoidettu sama keskellä talvea ilman sitä takapihaa! Vähitellen tosin täytyy alkaa laajentaa reviiriä, ettei käy niinkuin yhdelle tutulle, jonka pentu ei osannut tehdä tarpeitaan muualle kuin sinne takapihalle.

Mutta kyllä tää on silti vaivan arvoista. Onni jo paininutkin tytsyn kanssa, joka läpsii isompaansa tassulla päin näköä ja vie lelut nenän alta. Eiköhän tämä tästä:)