Päivät ne senkun vierii eteenpäin ja koirat kaipailee selvästi jotain kivaa tekemistä. Liitelemistä on onneksi sentään kerran viikossa, ettei homma mene ihan makoiluksi. Eilen kun Tomi oli Onnin kanssa treeneissä unohdin hetkeksi, että Ilo on kotona. Se oli ollut ihan hiljaa pitkän aikaa ja kökötti omassa häkissään. Ihan kuin se olisi vähän masentunut. Eikä mikään ihme, sillä se on ollut aina vähän enenmmän mun perään ja nyt syli on valtaosan ajasta varattu. On oikein naurattanut kun olen juuri saanut Huukon nukkumaan ja käynyt istumaan, niin jo on seuraava hellittävä sylissä. Toisella on halipula selvästi. 

Agility sujui viimeksi jo vähän paremmin Ilon kanssa kun ei enää ollut niin hurrrrjan kivaa taas treenata Tiian kanssa. Edelleen rassaa se, että Ilo haukkuu epävarmuuttaan. Homma menee kutakuinkin niin, että ohjaan huonosti esteelle, Ilo haukahtaa eikä suorita estettä kun ei ole varma mitä tarkoitetaan. Minä turhaudun vaikken mitään sanokaan, mutta kai se on aistittavissa ja Ilo haukkuu lisää ja pyörii kun ei yhtään tiedä mitä pitää tehdä. Yleensä tämän jalkeen on ollut pakko puhaltaa peli poikki ja käskeä koira istumaan, minkä se tekee välittömästi, senhän se osaa. Eli raippaa itselle puolihuolimattomista huitaisuista vähän sinne päin. Pitäisi treenata täysillä niinkuin koirakin, eikä ajatella että tää nyt on vähän tämmöistä ajan tappamista ennen kuin päästään tekemään rataa. 

Viimeksi tehtiin rataa, jossa sai sekä pyörittää koiraa että juosta itse. Sekä alussa että lopussa oli sellainen kieputus välistävetoineen, jaakotuksineen ja valsseineen ettei niitä tällä aivokapasiteetilla muistanut kertaakaan molempia yhtäaikaa. Kyllä ärsytti kun huomasi että taas menee pieleen. Ilo on omassa elementissään tuollaisissa tiukoissa käännöksissä, sehän muuttaa suuntaa todella herkästi eikä rynni eteenpäin niinkuin Onni. Kun nyt vaan saisi sen oman ohjauksen taas kuosiin. Valssikin oli niin myöhässä, että Ilo hyppi joka kerralla päin kun olin suoraan sen linjalla. Toisaalta sillä on vieläkin silloin tällöin "kato eiks menny hienosti, saaks mä nyt jotain hyvää?"-hetkiä ja loikkiminen saattoi johtua myös siitä, koska sitä tapahtui myös ihan suoralla linjalla. Nyt kun ajattelen asiaa sitä tapahtui aina yksi este puomin jälkeen. Outoa, sillä palkkasin aina alastulokontaktitkin. Mitenköhän sen saisi oppimaan, että rataa voi olla paljonkin puomin jälkeen? Harjoittelemalla vissiin...

Keinun treenaaminen oli melko huvittavaa. Ilo juoksi puolenvälin yli alastulokontaktin rajalle, millä main sanon yleensä "Ota!" ja alkoi raapia kontaktipintaa kunnes keinu alkoi liikkua alaspäin ja otti 2on-2off kontaktin. Likka on sisäistänyt nämä kosketustreenit ilmeisen hyvin ja jostain keksinyt, että tässä on nyt yksi kosketuspinta. Tällä hetkellä moinen lähinnä hymyilyttää, mutten ole ihan varma, voiko tavasta tulla joskus ongelma. Aikaahan siinä saattaa palaa kenties sekunti kauemmin. Lentokeinua ei näin pitäisi ainakaan tulla ja kontaktit tulee otettua varmasti. Ehkä annan tämän olla näin.

Huomenna olisi taas treenit ja toivottavasti Tomi pääsisi mukaan ottamaan vähän videota mun säätämisestä. Kaisan meno näytti niin hienolta, että olisi hauska nähdä omaakin menoa ulkopuolisen silmin pitkästä aikaa.