Olemme saaneet kuulla kommentteja opetustyylistämmme, jota sovellamme Onniin. Jotkut ovat sitä mieltä, että koska Onni on sellainen höseltäjä, se vaatisi kovempia otteita. Minä en tällaisesta opetustyylistä kuitenkaan pidä, eihän tapanani ole käydä käsiksi ihmisiinkään, jotka eivät toimi haluamallani tavalla.

Pieni vertauskuvallinen tarina, joka kuvastaa mielestäni hyvin koulutusfilosofiaani:

Kuvittele olevasi ekaluokkalainen, juuri aloittanut koulun. Opettaja on ilmoittanut luokan aloittavan A-kirjaimen opettelulla. Et ole koskaan kokeillut A-kirjaimen piirtämistä, ethän osaa vielä lukea saati kirjoittaa. Haluaisit kuitenkin kovasti oppia, sillä tiedät A-kirjaimen olevan alku lukemaan oppimiselle.

Haluaisitko, että opettajasi uhkailisi sinua tekemään täydellisiä A-kirjaimia? Haluaisitko, että opettajasi huutaisi sinulle, kun A-kirjaimesi eivät täyttäisi odotuksia? Haluaisitko, että opettajasi vääntäisi kättäsi, pakottaisi sinut tuhertamaan edes jonkinlaisia A-kirjaimia? Tekisikö mielesi harjoitella A-kirjaimen piirtämistä seuraavalla kerralla, kun opettajasi ilmoittaisi olevan sen aika?

En minäkään.

Entä haluaisitko, että opettajasi kehuisi heti ensimmäistä harakanvarvastasi, joka muistuttaa A-kirjainta vain etäisesti? Haluaisitko kuulla, että opettajasi on sinusta ylpeä, kun yrität? Haluaisitko yrittää uudelleen, tehdä vielä parempia A-kirjaimia, jotta saisit yhä parempia kehuja?

Niin minäkin. Ja uskon että koirakin haluaisi. Ideahan on siinä, että kun koira yrittää ja kehittyy paremmaksi sen huonoimpia yrityksiä ei enää huomioida. Koira on kuitenkin innoissaan kun tietää mitä sen pitää tehdä saadakseen sinut iloiseksi. Kun olet iloinen palkitset koiraakin useammin. Molemmat siis voittavat. Sitä paitsi hyväntuulisen ihmisen kanssa on paljon mukavampi viettää aikaa.

Kun koiralle on saatu kerrottua, mitä sen halutaan tekevän, on enää pidettävä huolta siitä, että se katsoo tehtävän tekemisen arvoiseksi. Mahdollisen palkkion on siis oltava niin hyvä, että koira tottelee epäröimättä. Lahjonta ja palkkio eroavat siis siinä, että koira tietää mitä se saa kun sitä lahjotaan ja se voi itse päättää totteleeko se. Palkkio taas on aina iloinen yllätys ja sen eteen kannattaa aina tehdä parhaansa, koskaan kun ei tiedä mitä saa.

Kumikana.org:issa on artikkeli "hedelmäpeliä", jossa verrattiin koiraa hedelmäpeliä pelaavaan ihmiseen. Pelaaja voittaa harvoin, mutta kummasti peli aina houkuttelee kokeilemaan, josko tällä kertaa voitto osuisi kohdalle. Koirakin pelaa hedelmäpeliä esim. kerjätessään, raapiessaan ovea ulos päästäkseen yms. Jos yritys onnistuu edes silloin tällöin, aina kannattaa yrittää. Virallisestihan hedelmäpelin yms. nerokkuutta kutsutaan "satunnaiseksi palkitsemiseksi", joka on itseasiassa tehokkaampi tapa palkita kuin jatkuva palkitseminen. Jatkuvaa palkitsemistahan voisi tavallaan pitää jo lahjontana, koska koira tietää saavansa aina palkkion sen tehdessä tietyn asian. Pidemmän päälle se on aika tylsää. Satunnaista palkitsemista pitäisikin alkaa käyttää vähitellen heti kun koira on sisäistänyt mitä siltä halutaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun pentu on opetettu istumaan kotona namin saadakseen, se tietäisi mitä siltä halutaan koirapuistossa kun sille sanotaan istu. Eva Bodfäldtin kirjassa "Tottelevainen koira - kontaktikoulutus", jonka ostin tuossa jokin aika sitten, mainittiin, että koiran voidaan sanoa osaavan käskyn "istu" kun se osaa varmasti istua 36 eri paikassa. Käskyn ymmärtämistä ja siten myös tottelemista helpottaa jos käskystä tulee tilannesidonnainen. Tyyliin: "jahas, nyt ollaan taas tien vieressä ja pysähdyttiin, autoja menee ohi, tässä käsketään aina istumaan, yllätämpä ja istumpa jo valmiiksi", tai "emäntä laittaa taas ruokaa kippooni, kohta se pyytää katsekontaktia, tuijotampa sitä jo valmiiksi".

Kyllä koiratkin tunnistavat tilanteita ja oppivat tietämään, millaista käytöstä niiltä niissä odotetaan. Tätä oppimista helpottaa, jos omistaja aina johdonmukaisesti käyttää tiettyä sanaa tietyssä tilanteessa. Sanan ei välttämättä tarvitse olla käsky, vaan vain tiedonanto koiralle, kun se käyttäytyy oikein, kuten että tätä käyttäytymistä kutsutaan sitten istumiseksi tms.

Tässä siis hieman ajatuksia siitä, miten itse näen koiran kouluttamisen. Onni on minun ensimmäinen koirani, joten opettelen koko ajan uutta, mutta olen todennut näiden ajatusten olevan loogisia ja ne vetoaisivat myös minuun "oppilaana"(täytyy muistaa tämä silloin kun joskus tulee hankittua lapsia).

En kuitenkaan väitä, että tämä opetustyylini, jota hion lukemieni kirjojen mukaan (joita alkaa olla jo melko lailla monta..) tuottaisi nopeita ja varmoja tuloksia. Yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään. Mutta palkkioksi tunnen saavani sen, että Onni haluaa tehdä asioita kanssani eikä pelkää minua saati pidä minua uhkana.

Taidankin laittaa listan hyvinä pitämistäni opuksista tuonne sivupalkkiin, ehkä siitä olisi iloa jollekulle muullekin.